Unohtuiko jotain?



Kun juna tulee pääteasemalle esimerkiksi Helsinkiin, niin konduktööri kuuluttaa määräasemakuulutuksen ja siinä samassa kertoo matkustajille, että muistavat ottaa kaikki matkatavaransa mukaan.

Määräasemalle saapumisen jälkeen juna lähtee Ilmalaan huoltoraiteelle. Konduktööri tekee vielä junassa määräasematarkastuksen, missä hän kävelee junan läpi varmistaen, ettei sinne ole jäänyt matkustajia. Siinä samalla hän tarkistaa, onko mahdollisesti matkustajalta unohtunut junaan matkatavaroita.

Junanvaihtotilanteet voivat olla kiireisiä. Olin yksi kesäinen päivä menossa junalla kohti Helsinkiä. Tarkastin lippuja, ja parin vaunun jälkeen eteisessä tuli vastaan nainen, joka oli melkein paniikissa. Kyselin, että mikä mahtaa olla hätänä.

Tämä kyseinen matkustaja vastasi samalla haukkoen henkeä, että hän oli juuri vaihtanut Porin junasta ja siirtynyt äkkiä tähän Helsingin junaan, mutta häneltä oli jäänyt viulu siihen toiseen junaan. Hän oli erittäin huolissaan siitä, oliko viulu vielä tallella, ja keskusteluissa selvisi, että kyseinen soitin oli arvoltaan yli 20 000 euroa.

Otin siinä sitten selvää, mihinkä päin tämä Porista tullut juna lähti ja sehän oli jo kovaa vauhtia matkalla menossa kohti Turkua. Sain kiinni kyseisen junan konduktöörin ja pyysin häntä tarkistamaan, oliko viulu vielä tallella. Turkuun menevän junan konduktööri soitti minulle ja kertoi, että viulu oli löytynyt ja oli nyt turvassa hänellä. Matkustaja huokaista helpotuksesta ja hän sopi hakevansa viulun Turusta, eli tarinalla oli onnellinen loppu.

Suomi konduktöörin silmin



Yksi rikkaus tässä omassa konduktöörin työssä on se, että saa palkkaa siitä että matkustaa ympäri Suomea. Itse, kun olen aktiivinen kännykkäkuvaaja ja joitakin kuvia on vuosien varrella tullut otettua.  Ajattelin jakaa muutamia otoksia, kuvathan kertovat enemmän kuin tuhat sanaa.

Kuvat: Kim Foxell

Junan VIP-matkustajat ja heidän hilpeä vaununsa

On yksi vaunuosasto ylitse muiden.

Silmien katse hakee vaunua heti, kun juna saapuu raiteelle. Sitä odotetaan innokkaana. Monta kertaa se aiheuttaa hilpeyttä ja ilon tunnetta sinne meneville VIP-matkustajille.

Ja se vaunu on…. lastenvaunu!

 

Meidän VIP-matkustajamme – eli kaikki lapset, jotka matkustavat junilla. Heitä on monen montaa sorttia.

Löytyy ensikertalaisia, konkareita, rentoja, leikkisiä, hilpeitä…

Jotkut jopa syövät siellä karkkia. Olen yrittänyt huomauttaa, että myös konduktöörille pitää ilman muuta tuoda karkkia ;)

 

Lastenvaunussa on paljon tekemistä: on liukumäkeä, lukunurkkaa, linnaketta, junaa…

Ja tietenkin kaikki uudet leikkikaverit, jotka saattavat tulla matkan varrelta kyytiin. Missä muualla voikaan tavata leikkikavereita pitkin Suomea?

 

Jopa kaikista tärkeimmällä VIP-matkustajalla pitää olla lippu, koska eihän kukaan nyt ilman lippua junassa voi kulkea.

VIP-matkustajille meillä on ihan omat lastenliput. Nämä liput ovat siis vain ja ainoastaan meidän VIP-matkustajillemme – eivät aikuisille, eivät missään tapauksessa.

 

Varsikin näin kesällä perheet matkustavat ja tekevät lomaretkiä. He suuntaavat mummon ja vaarin luokse, tai ehkä Ähtäriin katselemaan karhuja tai Korkeasaareen eksoottisia tiikereitä ja leijonia.

Niin monta kertaa näihin paikkoihin matkustetaan mukavasti junalla.

Ja me toivommekin, että meidän VIP-matkustajmme – ja heidän perheensä – viihtyvät hilpeässä leikkijunassamme!

 

Oletko lähdössä lasten kanssa matkaan? Lisätietoja perhematkustamisesta löydät VR:n verkkosivuilta

Lue myös leikkivaunujen historiasta kertova aiempi Junablogi-postaus

Routa haittaa raiteilla

Rautateillä on keväisin otettu käyttöön niin sanotut routa-aikataulut.

Pohjois-Suomeen menevien junien aikatauluissa on huomioitu alennetut nopeusrajoitukset, jotka johtuvat roudan tekemistä kepposista rataverkolla.

Kuten kaikki tietävät, roudan runtelemat tieosuudet voivat olla täynnä kuoppia ja erittäin epätasaisia.

Rataverkko ei ole poikkeus, ja juurikin näistä epätasaisuuksista johtuen junan vauhtia joudutaan turvallisuussyistä hidastamaan.

Matkustajille routa-aikataulut näkyvät siten, että matkustusaika kohteeseen kestää aikaisempaa kauemmin. Tuloaika on eri kuin normaalisti, mutta se on merkitty jo valmiiksi lippuun. 

Kuka pitää radat kunnossa?  

Moni asia vaikuttaa siihen, että junat kulkevat ajallaan. Rataverkko on yksi merkittävä tekijä.

Suomen rataverkon ylläpito, kehittäminen ja kunnossapito ovat Liikenneviraston vastuulla.

Liikennevirasto on siis vastuussa siitä, että Suomen rataverkko on kunnossa ja että sillä on turvallista junien liikkua ja ihmisten matkustaa – myös routa-aikana.

VR tekee yhteistyötä Liikenneviraston kanssa, jotta junaliikenne olisi sujuvaa.

Liikenneviraston sivuilta löytyy kiinnostavia nippelitietoja rataverkosta:

  • Suomen liikennöidyn rataverkon pituus on 5 944 kilometriä
  • 3 256 kilometriä rataverkosta on sähköistetty
  • Vuosittain kunnossapitoon käytetään lähes 200 miljoonaa euroa
  • Rataverkon suurimmalla osalla sallitaan 22,5 tonnin akselipaino
  • Henkilöjunien suurin sallittu nopeus on 220 kilometriä tunnissa ja tavarajunien 120 kilometriä tunnissa

Routa-aikatauluista on kerrottu myös aiemmin julkaistussa tiedotteessa.

Talvi tuli!

Heräsin aamulla, katsoin ulos ja ajattelin, että tänään on tulossa kiireinen päivä töissä. Ulkona oli sellainen myräkkä. Näytti siltä, että se vaikuttaisi junien kulkuun.

Aihe on herkimmästä päästä ja koskettaa niin matkustajia kuin henkilökuntaa junissa. Avaan hieman työnkulkuamme ja sitä prosessia, joka lähtee käyntiin, kun juna kulkee aikataulusta jäljessä.

Mitä konduktöörit tekevät, kun juna on myöhässä:

  • Toteamme, paljonko olemme myöhässä aikataulusta
  • Otamme selvää, mihin matkustajilla on vaihtoyhteyksiä, esimerkiksi Tampereelta Jyväskylään, Poriin tai Turkuun
  • Soitamme ja ilmoitamme operaatiokeskukseen, kuinka paljon olemme myöhässä ja kerromme, mihin suuntaan on vaihtomatkustajia
  • Operaatiokeskus on yhteydessä liikenteenohjaajaan. Hän antaa junille luvan jatkaa matkaa opasteiden avulla sekä kääntää vaihteet niin, että menemme oikeaan suuntaan
  • Yhdessä he tekevät päätöksen siitä, mitkä junat odottavat vaihtomatkustajia
  • Tämä päätös kerrotaan sitten junan konduktöörille, ja me toimimme saamamme ohjeen mukaisesti. Kerromme matkustajille junassa, miten heidän jatkoyhteytensä on hoidettu
  • Jos sattuu niin, että junassa on teknistä vikaa, saamme operaatiokeskuksesta ohjeet siihen, miten matkustajien matka jatkuu. Se voi jatkua esimerkiksi toisella junalla tai bussilla riippuen siitä, olemmeko lähellä asemaa vai keskellä korpea

Mitä matkustaja voi tehdä:

  • Kertoa lipun tarkistuksen yhteydessä, jos hänellä on vaihtoyhteys esimerkiksi Tampereelta. Tieto ei lue valmiiksi kaikissa lipuissa, esimerkiksi mobiililipussa
  • Poikkeustilanteessa on syytä olla valppaana. Esimerkiksi korvakuulokkeet kannattaa poistaa korvilta, jotta kuulee jatkoyhteyksiä koskevat kuulutukset ja kaiken muun tärkeän informaation

Siitä matkustajat voivat olla varmoja, että määränpäähän päästään kyllä aina, tavalla tai toisella. Toki matkassa voi mennä hetki, ja aina ei ehkä onnistuta aikataulussa.

Mutta sitä varten olemme junissa: voidaksemme auttaa ja järjestää kaikille turvallisen matkan kotiin.

1 2 3