Hyvän biisin innostus

Mikki_480x300.jpg

Innostus on kuin hyvä biisi. Jos soitat sen kavereille ja he innostuvat niin mikään ei lopeta toistamista uudestaan ja uudestaan. Toisaalta, jos ehdotat kerta toisensa jälkeen italialaista powermetallia, niin et saa kuin muutaman avoimimman kaverin kuulemaan pieniä nyansseja, joihin olet itse ihastunut.

Viikonloppuna soitin ystävilleni 80-luvun The streets of fire -elokuvan soundtrackin Nowhere fast -kappaletta, joka todella tempasi heidät mukaansa. On upeaa, kun löytää yhteisen sävelen.

Sävelen löytyminen vaatii kuitenkin työtä. Idean tai oivalluksen takana oleva ongelma ei katoa tyrmäämällä idea. Jos löytyy halu tehdä asialle jotain, niin löytyy sopiva ratkaisu. Jos taas halua ei ole, löytyy paljon selityksiä. On helpompaa selittää, miksi jokin ratkaisu ei ole hyvä kuin löytää ongelmaan toimiva ratkaisu.

Olen viime aikoina konsultoinut ratkaisujamme muun muassa leaniin, ilmakuvausten hyödyntämiseen ja uusien konenäköominaisuuksien kehittämiseen. Aihealueet ovat erilaisia, mutta niitä yhdistää yhteensovitus: Mikä on mahdollista? Miten ihmiset ovat valmiita vastaanottamaan aiheen? Mikä on hyöty liiketoiminnalle? Toimiva kehitysprojekti löytyy näiden kysymysten vastauksista.

Läsnä vai diginä?

Nykyajan digimaailmassa ihmiskontaktia on yhä vähemmän, mikä tekee siitä entistä merkityksellisempää. Ihan sama asia on toiminut paperipostissa: nykyään kaikki sähköpostimainokset menevät niin nopeasti ohi, että fyysinen posti usein on ainoa tapa oikeasti tavoittaa kohde. Tuntuu hölmöltä, mutta niin se vain on. Viimeisten vuosien ennen-oli-paremmin nostalgioinnista ja 80-luvun elokuvista olen opiksi poiminut, että on hyvä olla läsnä.

Törmäsin twitterissä pysäyttävään ylilyöntiin. Joku somekouluttaja väitti, että asiantuntijan tulisi vaikuttaa instagramissa tai he jäävät kehityksestä jälkeen tai paitsi. Onneksi tämä koskee vain pahinta kaupungistumisen kuplaa, jossa itsekin olen suurimman osan elämästäni viettänyt.

Vaikka me VR Trackillä olemmekin vahvasti somessa, muistamme myös olla läsnä työkavereidemme kanssa. Moni ongelma ratkeaa, kun käy fyysisesti ihan oikeasti tapaamassa työkavereita. Kaikille hyppy digimaailmaan ei ole ollut niin luonteva, siksi yksi Lean-kehittämisen peruskäsite on Gemba, joka tarkoittaa ”mene ja katso”.

Olimme käyneet erästä asiaa läpi useita kertoja etäpalavereissa. Todelliset haasteet aukesivat vasta kasvokkain viime käynnilläni paikan päällä. Niiden ratkaisemiseksi oli helppo sen jälkeen sovittaa yhteinen sävel. Ihmiset tekevät rautatieinfrastruktuuria ihmisten käyttöön.

Kuva: Flickr.com/drestwn

Kuinka kuunnella?



Olen tutustunut viime aikoina minimalismiin ja tarkoituksenmukaiseen elämiseen. Siihen kuuluvat oman elämän tarkastelu, ja keskittyminen asioihin, jotka tuottavat itselle arvoa. Tarkoitus ei ole kuristaa vyötä jatkuvasti kireämmälle, vaan sopivan vyönläven löytyessä katsoa positiivisin mielin eteenpäin nauttien kohti uusia kokemuksia. Samalla tavalla kehitystoiminnassa on tunnistettava, mitkä asiat tuovat meille lisäarvoa. On keskityttävä tarkasti oikeisiin kohteisiin, joihin kokeilemme pienin lisäyksin uusia asioita, joista voi tulla laajempia hankkeita. On tärkeää pysähtyä niin yksityis- kuin työelämässä pohtimaan kysymystä: tuottaako tämä lisäarvoa?

Kehitystyössä käytän mukaillen tuplatimantti-mallia (eng. double diamond). Se koostuu neljästä vaiheesta. Ensin kuunnellaan ja kerätään paljon tietoa ja ajatuksia. Toisessa vaiheessa ideoista määritellään toimenpiteitä. Kolmannessa vaiheessa kehitetään haasteeseen sopivia ratkaisuja. Neljännessä vaiheessa tiivistetään kolmannen vaiheen kokemukset ja tuotetaan konkreettinen ratkaisu.



Tuplatimantti kuvaa hyvin tekemistämme, ja sovellan sitä seuraavassa. Olen kehittänyt ajatteluani timantin määrittely- ja tiivistysvaiheissa (2 ja 4) hyödyntäen minimalismin ajatuksia: miten vähemmällä voidaan tehdä enemmän. Keskittymällä oikeisiin asioihin, ja toteuttamalla ne jämäkästi saadaan aikaan paljon enemmän kuin varpaita kylmään veteen varovaisesti kastelemalla.

Kuuntelu ja koutsaaminen

Työntekijöidemme joukossa on paljon pitkän linjan rautatieammattilaisia, jotka ovat nähneet ja kokeneet työtä ennen syntymääni. Heillä on hurja määrä tietoa, jota minä ja kollegani kaipaamme tunteaksemme ja ymmärtääksemme, mitä olemme tekemässä. Olen erittäin iloinen saadessani kuulla erilaisia tarinoita, mutta aina suut eivät ole yhtä vuolaita.

Pyrin itse olla avoimempi ja kysellä paljon. Välillä poltan näppini, mutta usein kuulen hyviä näkökulmia, jotka pudottavat minut pääkonttorin pilvilinnoista. Olemme edenneet avoimempaan kulttuuriin muun muassa yammeria hyödyntämällä, mutta usein otan hyödykseni johdattelevia coaching-kysymyksiä, kuten "Onko sinulla mielessäsi jotain asiaa, jossa minä voisin auttaa?" "mitä olisit itse voinut tehdä eri tavalla siinä tilanteessa?" "miten asia toimisi ideaalitilanteessa?" En todellakaan väitä tietäväni kaikkea, miten rautateitä suunnitellaan, rakennetaan ja kunnossapidetään, mutta uskallan sanoa ottavani uuden tiedon avoimesti vastaan.

Kehittäminen

Tunnen työni joka päivä edellistä paremmin. Pelkkään tiedon keräämiseen ei voi kuitenkaan keskittyä, vaan on kysyttävä: "mitäs tälle asialle tehtäisiin?". Kun on tarpeeksi ideoita, voidaan niistä tiivistää ja valikoida tärkeimmät toteutettavaksi.

Varsinkin nuorempana asiantuntijana koin haasteeksi rajata asioita ja ideoita pois, kun minulla ei ollut kokemusta ja uskallusta tehdä päätöksiä. Kuitenkaan ilman päätöksiä konkreettisista toimenpiteistä asiat jäävät leijumaan, eivätkä muutu miksikään. On aivan turha kuunnella haasteita, jos niille ei aio tehdä mitään.

Erilaisten mielipiteiden yhteensovittaminen työntekijöiltä, esimiehiltä, insinööreiltä ja johdolta ja oikean toteutustavan valinta on haastavaa, mutta mielenkiintoista. Toteuttamiskelpoisen projektisuunnitelman laatiminen, mittaaminen ja toteuttaminen sekä aikataulutus ovat monimutkainen palapeli, joka vaatii konkreettisiin asioihin keskittymistä koko projektiryhmältä.  

Muutos

Olen oppinut, että voin olla varma vain siitä, mikä on minun itseni tehtävissä. Omaa kalenteria on helppo suunnitella joustamaan tekemisen mukaan. Yhteistyössä ja projekteissa oman työn panos on kuitenkin vain pieni osa kokonaisuuden onnistumista, ja varsinkin projektipäällikkönä toimiessa on tärkeämpää mahdollistaa kaikille muille työn tekemisen ja toteuttamisen edellytykset. Suhtaudun edelleen oman työni tekemiseen intohimolla, mutta ykkösprioriteetin paikan on vienyt tiimini ja projektini työn turvaaminen.

Tehtyjen muutosten vieminen organisaatioon vaatii jämäkkyyttä. Yhdessä suunnitelluista reunaehdoista on tärkeää pitää kiinni, mutta osa asioista muuttuu aivan varmasti matkan aikana. Projektin aikana tulee reagoida eli jatkuvan havainnoinnin perusteella muokata toimintaa yhä vain paremmaksi. Tämä tarkoittaa käytännössä, että yksi kehitystyön sykli ei välttämättä riitä, vaan asioita tulee muokata yhä uudelleen. Näin pidetään myös huolta työntekijöistä, joihin muutokset vaikuttavat. Kertomalla miksi, miten ja mitä tehdään, ja tarjoamalla vielä mahdollisuuden vaikuttaa tekemiseen, uskon jatkuvan parantamisen olevan mahdollista.  

Kiinnostuitko? Lue lisää Attracktive-blogista, jossa keskityin kirjoittamaan kokemuksia teknologioiden hyödyntämisestä.

 Pääkuva: Pixhill.com/f9photos

Start-upit rautateille

Olemme kokeilleet ja käyttäneet viime aikoina konenäköä, nelikoptereita, leania, prosessikehitystä, työkoneautomaatiota, infran monitorointia, bodykameroita, virtuaalitodellisuuden hyödyntämistä ja BIMiä.

Tässä blogissa kerron toiminnastamme ja opastan, miten myyt ratkaisujasi rautateille ja olet uudistamassa infra-alaa.

Haasteena hitaus

Vaikka kuluttajateknologia on kehittynyt huimasti viime vuosina, rautatiepuolen perinteisemmät toimittajat tuntuvat olevan muuta kehitystä jäljessä. Osasyitä tuotekehityksen hitauteen voivat olla volyymien pienuus ja SIL-luokitusten (Safety Integrity Levels) täyttäminen. Toimialaa vähemmän tuntevat yritykset puolestaan vaikuttavat kiinnostuneilta, mutta eivät helposti saa selville, missä alan kehitys kulkee ja kuka voisi olla heidän asiakkaansa.

Olen useiden yritysten kanssa keskusteluissa huomannut, ettei rautatieinfrastruktuurin maailmaa tunneta kovin hyvin. Meidän näkökulmasta taas monet start-uppien tai pk-yritysten ratkaisut voisivat olla virkistävä tuulahdus uusia ajatuksia perinteiselle alalle. Emme pelkää olla Euroopan tasolla edelläkävijöitä, kuten esimerkiksi junaliikenteen radiojärjestelmän siirtyminen GSM-R:stä viranomaisverkko VIRVE:en osoittaa.

Mitä teemme?

Liikennevirasto hallinnoi valtion rataverkkoa. Lisäksi yksityisomistajat hallinnoivat rataa esimerkiksi satamissa. VR Track on täyden palvelun rautatieinfrastruktuurin yritys, jonka ratkaisut kattavat koko hankkeen elinkaaren suunnittelusta rakentamiseen ja kunnossapitoon. Meiltä löytyy rautatietekniset materiaalit, koneet, koulutusta, osaamista ja asiantuntijatyötä oikeastaan joka lähtöön. Suurimman osan työntekijöistämme todelliset työolosuhteet ovat radanvarressa tai työmaatoimistolla, joka monella on auton penkki.

Meillä on kaksi tapaa kehittää toimintaamme rautatiealalla: joko tuottaa rataverkon omistajalle parempia palveluita tai omien toimintatapojemme parantaminen. Molemmissa on haasteensa. Me emme yksin pysty parantamaan rataverkkoa, vaan usein loppuasiakas on rataverkon omistaja eli Liikennevirasto. Rautatieinfra on tarjolla avoimena datana, kun Liikennevirasto avasi ratatöiden tietojen (mm. ennakkoilmoitukset ja -suunnitelmat) yhteydessä Trakedia-infran. Rautatiejärjestelmän monimuotoisuuden takia, meidän tarpeitamme asiakkaana voi olla haastava ymmärtää, ja olemme tietenkin itse siitä vastuussa.

Hyvä esimerkki yhteistyöstä pk-yrityksen kanssa on tilannekuvan ja konenäön hyödyntäminen. Kartoitimme Liikennevirastolle asiakasprojektissa rataverkon nopeutta osoittavat merkit. Samalla paransimme omaa toimintamalliamme hyödyntämällä sivutuotteena syntynyttä tilannekuvaa. Olemme käyneet paljon keskusteluja tilannekuvan ja konenäön hyödyntämisestä rautatieympäristössä. On ollut ilo löytää kohteita, joissa yhteistyöllä saadaan  aikaan uusia palveluja. Hyviin lopputuloksiin on päästy todella ymmärtämällä, miten teemme työtä nyt, ja miten uusi teknologia voi siinä auttaa.    

 Suomessa rautateille on perinteisesti tehty kehitystyötä erilaisilla pajoilla, joissa on valmistettu kaikenlaisia teknisiä apuvälineitä ratatyöhön. Rautateillä on myös itse tehty vankkaa kehitystyötä muun muassa turvalaiteteknologiassa, (ks. pysäytyslaite)
Myös maailmalta on löydetty ratkaisuja. Haluaisimme nytkin soveltaa olemassa olevaa kiinnostavinta  teknologiaa rautatieympäristöön.

Onko sinulla vastaus?

Mieti, miten sinun ratkaisusi hyödyttää rautatiealaa. Kuka olisi loppuasiakas, eli kenet sinut pitää vakuuttaa? Usein uusien ratkaisujen loppuasiakas ei ole yksi taho, vaan hyötyjiä on useampia. Tällöin on haastavaa saada oikeat tahot samaan pöytään samaan aikaan.

Juuri nyt meitä kiinnostaa työntekijöiden komennusmajoitusten vuokrakalusteiden hallinnoinnin ulkoistaminen. Emme aina löydä riittävästi sopivia kalustettuja asuntoja rakennusprojektien tekijöille. Kalusteiden hallinnointi ei ole ydinliiketoimintaamme, joten haluaisimme jonkun hoitamaan sen puolestamme. Tarjoaako sinun yrityksesi tätä palvelua?

Ensimmäinen askel voi olla myös olla tällä tavoin kokeilla kepillä jäätä. Ota yhteyttä ja pitchaa asiasi selvästi. Minä ja kollegani kuulemme mielellämme, miten me voisimme tehdä työmme paremmin.

Olen saanut hyviä yhteydenottoja blogien ja seminaariesitysten kautta. Toivon, että seuraat tekemistämme jatkossakin, ja otat yhteyttä kiinnostavista yhteistyömahdollisuuksista.

Seuraa meitä ja minua Twitterissä ja Attracktive-sidosryhmäjulkaisussamme. Ota yhteyttä niin tehdään rautatiealastamme yhdessä parempi.

Ilmari Halme
Kehityspäällikkö, Teknologia ja Innovaatiot, VR Track
Ilmari.halme@vr.fi

Kaikkea ei tarvitse keksiä itse



Maailman rautatiet ovat yleisesti kehittyneet valtiolähtöisesti liikuttamaan massoja. Uusia ratkaisuja on kehitetty paljon paikallisesti. Vähitellen esimerkiksi kiskojen ja vetureiden toimittajista alkoi kasvaa kansainvälisiä yrityksiä. Hiljalleen rautatiet ovat kehittyneet yhä globaalimmaksi toimialaksi, jonne yhä pienempiin niche-alueisiin löytyy valmiita ratkaisuja.

Digitalisaatio on megatrendi, joka ajaa myös rautatiealan kehitystä. Meille VR:llä se tarkoittaa uudistumista, ja ennen kaikkea mahdollisuutta tehdä asioita fiksummalla tavalla. Digitalisaation eväät tehdään suomalaisesta insinöörityöstä. Tämä on ainakin osa totuutta. Kamppaillaanko muuallakin digitalisaation mahdollisuuksien kanssa? Uskoisin kyllä. Olisiko meidän hyvä muistaa nostaa päämme, ja ylpeästi tuoda omaan liiketoimintaamme muiden jo pitkälle viemiä ratkaisuja? Kun sama asia keksitään samanaikaisesti monessa paikassa, syntyy ilmiö, pöhinää ja trendi.

Lainaa hetki ajatuksiasi

Maailman suurimmat raideliikenteen kalusto- ja kuljetusteknologian messut, InnoTrans, järjestettiin Berliinissä syyskuussa. Paikalla oli kourallinen suomalaisia näytteilleasettajia, ja 144 000 vierasta. Viides VR Groupille toimitettava Siemensin Vectron-sähköveturi oli yksi kalustopuolen vetonauloista.

Messuilla oli esillä huomattava määrä kalustoon, matkustajiin ja liikennöintiin liittyviä digitaalisia ratkaisuja. Monet niistä ovat olleet markkinoilla jo pitkään, sillä junaliikenteessä on tarvittu alusta asti tiedon välittämistä. Tehokkaampi rataverkon hyödyntäminen vaatii tiheämpää liikennettä. Tämän tarjoamiseksi turvallisesti ja mukavasti tarvitaan taustalla jos jonkinmoista tietotekniikkaa. Messuilla oli näiden ratkaisujen lähes koko alihankintaketju esillä: antureista kokonaisratkaisuihin.



Rautatieinfrastruktuuri on huomattavasti pidempään nojannut mekaanisiin ratkaisuihin. Toki jo nykyään kylmänä talvipäivänäkin radasta liikkuu paljon tietoa. Näihin mahdollisuuksiin on herätty ympäri maailmaa, ja messujen jälkeen yhteenvetomme olikin: kaikkea ei tarvitse keksiä itse. Ratkaisut ratatyön äänivaroituslaiteesta robottien kokoamaan kiskon kiinnitykseen tuottivat ahaa-elämyksiä.



Näiden ideoiden ja ajatusten käyttöönotto edellyttää tietenkin nykyisten toimijoiden yhteistyötä, eteenpäin katsomista ja riskinottoa. Monet asiat vaativat useamman tahon yhteistyötä, eivätkä vanhat toimintamallit toimi. On syytä katsoa oman toimialamme ja InnoTransin ulkopuolellekin, sillä suurimmat murrokset syntyvät usean toimialan yhteistyöstä, eivätkä alan sisältä päin.

Pääkuva: Messe Berlin / InnoTrans 2016

Kuvituskuvat: Ilmari Halme, yläkuva: äänivaroituslaite, alakuva: robotit kokoamassa kiskoja

Hyperloop ja Pokémon Go: ilmiöt muovaavat meitä


 
Tutkimuksen (tutkimus ja M&M:n juttu) mukaan, kuusi kymmenestä ihmisestä uutisjuttuja jakavasta ihmisestä tekee sen pelkän otsikon perusteella. Tarina jää lukematta, pelkkä klikkiotsikko riittää. Voi toki olla, että he tuntevat asian jo muuten, mutta silti. Ihmiset eivät keskity yhteen asiaan hetkeäkään pidempään kuin on tarve, mutta soljuvat luontevasti maailman pyörteissä kuluttaen tietoa modernisti.

Diginatiiville ei ole suoraa vastakohtaa, vaan asteittaista vastarannan kiiskeyttä. Toisille raja menee twitterissä, toisille suoratoistopalveluissa. Ja joku ei halua ollenkaan älypuhelinta.
 
Olin seitsemän vuotta sitten Interrailia varten ladannut kartat kohdemaista Nokia-puhelimeeni. Ranskalaiset yöjunan hyttikumppanit eivät olleet uskoa silmiään, kun sujuvasti aamuyöllä Krakovassa kävelimme harha-askelitta hostellille. Interrail vetää väkeä taas tänäkin vuonna, ja kohdemaissa navigointi on entistäkin helpompaa.

Hyperloop - hypeä ja kysymyksiä

Hyperloop tarkoittaa alipaineistettua putki-infraa, jossa liikkuvissa kapseleissa voi kulkea ihmisiä ja tavaroita jopa 1 200 km/h. Konseptitasolla olevaa ajatusta on suunniteltu yhdistämään kaupunkialueita ennennäkemättömän nopeilla yhteyksillä. Eri puolilla maailmaa selvitetään, missä ja miten hyperloop voisi olla todellisuutta.
 
Hyperloop-hype on alkanut osua Suomeenkin kovaa. Ehdotukset, esitykset ja laskelmat kuulostavat houkuttelevilta, mutta vaativat sisälukutaitoa ja lähdekritiikkiä. Mielikuvissa lupaukset tuntuvat hyviltä, mutta vertailuissa käytetty junamatka Helsinki−Turku taittuu nopeimmillaan jo nyt tunnissa ja 38 minuutissa. Eikä Helsingin ja Tukholman väliseen lentomatkaan monikaan tuhraa kolmea ja puolta tuntia.
 
Hyperloop on vielä hypepuhetta, mutta ehkä todellisuutta ennen kuin osaamme odottaakaan. Ilmanpainetta on käytetty junien liikuttamiseen osana liikennejärjestelmää jo vuonna 1845 Englannissa. Haasteeksi koitui kytkeytyminen muuhun infraan. Matkaketjut ja saumaton liikkuminen ovat nytkin avainasemassa.
 
Radanrakentajalle nousee lukuisia ajatuksia, ja varmasti vielä enemmän, kun pidemmälle mennään. Maa liikkuu jatkuvasti, joten rataa kannattelevien pylväiden perustusten suunnittelu on haasteellista. On ehdotettu automaattisesti asemaan mukautuvia pylväitä, jotka eivät kuulosta ainakaan halvoilta. Missä rata voi kulkea? Suomessa nykyiset moottoritie- ja ratakäytävät eivät ole erityisen suoria. Tippuuko luvatusta 1 200km/h vauhdista heti puolet pois, vai miten rata voidaan toteuttaa? Saadaanko yksityisiltä maanomistajilta lupa hyperloop-radan rakentamiseen heidän maansa poikki? Onko maakuntakaavoissa linjattu hyperloopille suoria reittejä, vai millä keinoin maa- ja ilmatilaa hankitaan?

Pokémon Go näyttää tietä etäavustamiseen?

Seuraa siitä hypestä hyviäkin asioita. Suomessa lauantaina virallisesti julkaistu Pokémon GO on saanut koko maailman ulos tuijottamaan kännyköitään, kävelemään, juttelemaan toisilleen ja kokeilemaan teknologiaa. Peli on hyvä esimerkki lisätyn todellisuuden eli augmented realityn hyödyntämisestä. Kun yrität pyydystää Pokémonia, se näkyy kamerakuvasi "päällä", osana ympäristöä.
 
VR Trackin työntekijät ovat levittäytyneet ympäri Suomea ja Ruotsia työmaille. Etäavustaminen on ihan varmasti jollain tavalla osa työskentelyä tulevaisuudessa Jo nyt esimerkiksi Snapchatissä kuvan päälle voi piirtää. Sovelluskaupoissa on lukuisia vaihtoehtoja kuvanjakamiseen, jonka aikana voidaan opastaa kuvanjakajaa äänen lisäksi videokuvaan piirtämällä.  
 
Miten voisimme kehittää työssä avustamista etäohjaamisen kautta? Voiko asiantuntija, esimerkiksi työmaamestari, opastaa toimipisteeltä useampaa työntekijää eri työvaiheissa puhelimella, tabletilla, tai vaikka virtuaalilaseilla. On selvää, että lisätyn todellisuuden lasien kehittyessä työnteko muuttuu, kuten Suomessa pysäköinninvalvojat ovat jo päässeet kokeilemaan. Näkökenttään voi ilmestyä lisätietoa helpottamaan päätöksentekoa. Ja viereen saattaa ilmestyä Pikachu, jota ei malta olla pyydystämättä.

Tuttuja juttuja töihin

Onko hyötyä, että teknologiat ajavat muita reittejä ihmisten arkeen, jotta ne ovat lähestyttävämpiä töissäkin? Ihan varmasti on, ja sitä kautta monet ideat otetaan käytäntöön. Sovelletaan jotain, jonka on huomattu toimivan toisaalla.

Näin kävi VR Trackin vuoden ideana palkitussa kävelytarkastuksen karttatelineessä: se on keksitty suunnistajan käytöstä tv-lähetyksestä. Ehkä joku Pokémon GO -pelaaja keksii, mitä informaatiota työntekoa varten kameraruudulla pitäisi näkyä Pokémonien sijaan, ja mitä meidän PokéStopit ja Gymit olisivat.
 
VR Track julkaisi vajaa vuosi sitten Turvallaan-mobiilipelin, jossa muistutetaan hauskalla tavalla turvallisuudesta. Meillä on käynnissä Mukana Messissä -kesäkampanja, jossa kesäharjoittelijamme kiertävät työmaita ja opastavat älypuhelimen monipuolisempaan käyttöön. Osalle käyttäjistä voi näyttää twitteriä, joillekuille tarpeellisinta on kiinnittää aloitusnäyttöön kuvake, josta pääsee oman ryhmän tai alueen Yammer-keskusteluihin kätevästi.

Me kaikki hyödymme näistä sovelluksista. Ihmiset ovat kuitenkin erilaisia, ja uskalluksen löytyminen vaatii positiivisia kokemuksia. Muistoja herättävä peli tai toisen kuunteleminen voivat avata niitä.
 
VR:n pääkonttorilta pääsee muuten neljään PokéStoppiin.

Kuvitus: hyperloop one

1 2