Häiriötilanteiden hallintaa



Operaatiokeskuksessa valmistauduttiin kiireiseen päivään sunnuntaina 22.1.2017, kun saimme aamupäivällä viestin Liikenneviraston tietojärjestelmähäiriöstä.

Junaliikenteen turvallisuuden takaamiseksi niin junien kuljettajat kuin junaliikennettä ohjaavat Finrail Oy:n liikenneohjaajat saavat tiedot junan aikataulusta, pituudesta, painosta ja kalustosta sekä esimerkiksi reitin varrella olevista rajoituksista tietojärjestelmästä, joka yllättäen vikaantui. Myöskään varajärjestelmä ei toiminut, joten vain jo liikkeellä olevista junista olivat tarvittavat tiedot olemassa.

Toisen varajärjestelmän tarvittavat tunnukset saatiin käyttöön noin puolitoista tuntia häiriön alkamisen jälkeen, jolloin lähtöä odottaneet junat saatiin liikkeelle. Suomen rataverkko on pääsääntöisesti yksiraiteista, joten oli selvää, että myöhästymisten aiheuttamia kerrannaisvaikutuksia esiintyy iltaan saakka.

Koska häiriön laajuus oli koko maan kattava, olisi korvaavien maantiekuljetusten järjestäminen ollut mahdotonta. Junien päästyä liikkeelle Operaatiokeskuksen liikennetiedottajat tekivät tiivistä yhteistyötä junien konduktöörien kanssa, jotta jatkoyhteyksistä myöhästyneet asiakkaat saatiin mahdollisimman joustavasti perille määränpäihinsä.

Operaatiokeskuksen päätehtävänä on hoitaa junaliikenteen häiriötilanteet. Käymme poikkeustilanteet myös jälkikäteen läpi − niin sisäisesti kuin tärkeimpien sidosryhmien, kuten Liikenneviraston, Finrail Oy:n ja HSL:n kanssa − miten voimme varautua mahdollisiin häiriöihin entistäkin paremmin ja taata asiakkaille täsmällinen ja miellyttävä matka alusta loppuun saakka.

Kuvat: Leif Rosnell

Enemmän infoa asiakkaalle



Rauli-myrsky ja viime maanantaina Riihimäellä rakennustöiden aiheuttama sähköratavaurio piti operaatiokeskuksen kiireisenä viime viikon ajan.

Myrsky aiheutti laajoilla alueilla vaurioita sekä ratoihin että niiden sähkörakenteisiin. Nämä kun saatiin maanantaiaamuun mennessä korjattua, niin Riihimäellä sattui rakennustyömaan räjäytystöistä aiheutunut sähköratavaurio.

Liikennevirasto vastaa radasta ja sähkö- sekä turvalaitteista, joten tällaisissa häiriöissä yhteistyö Liikenneviraston, junaliikenteen ohjauksesta vastaavan Finrail Oy:n kuin VR:n operaatiokeskuksenkin välillä on tiivistä.

Myrskystä kärsineet yksiraiteiset rataosat ovat aina herkkiä pienillekin häiriöille, mutta toisaalta korvaavien järjestelyjen hoitaminen on suoraviivaisempaa kuin runsasliikenteisen pääradan ollessa suljettu junaliikenteeltä. Tällöin häiriö on poikkeuksetta iso ja vaikuttaa välittömästi tuhansiin matkustajiin. Haasteena tälläkin kertaa Riihimäen tapauksessa olivat suuret liikenne- ja matkustajamäärät sekä korvaavien linja-autojen rajallinen saatavuus.

Meneillään on useita hankkeita, jotka parantavat tiedonkulkua ja yhteistyötä poikkeustilanteissa, kuten esimerkiksi VR:n häiriöviestijärjestelmän uusiminen. Uusi järjestelmä sujuvoittaa sekä sisäistä - että asiakastiedotusta. Näin voimme parantaa palveluamme myös häiriöiden aikana, jolloin täsmällinen tiedottaminen asiakkaita koskevista korvaavista järjestelyistä on ensiarvoisen tärkeää.

Yhteistyötä yllättävien tilanteiden varalle

VR Groupin operaatiokeskus hoitaa poikkeustilanteissa kalustoon ja matkustajien informointiin liittyviä asioita. Lisäksi operaatiokeskus pitää myös junahenkilökunnan ohjaamisen langat käsissään, jotta henkilökunta saadaan poikkeustilanteissa informoitua muuttuneista työtehtävistä mahdollisimman tehokkaasti ja ajankohtaisinta tilannetietoa hyväksi käyttäen.

Konduktöörien ja veturinkuljettajien työnjohto varmistaa, että jokaiseen vuoroon merkitty henkilö ilmoittautuu ajoissa töihin, jotta kaikki lähtöä edeltävät tehtävät ehditään suorittaa. Jos tarve vaatii, hälytetään varalla oleva henkilö tekemään vuoron töitä tai avustamaan vaikkapa lähtövalmisteluissa.

Rataverkolla sattuvat poikkeustilanteet vaativat usein työvuorosuunnitelmasta poikkeamista. Esimerkiksi junan myöhästyminen voi aiheuttaa muutoksia henkilökunnan vaihtopaikkoihin tai kalustomuutos vaatii ylimääräisiä veturin kytkentään ja jarrujen tarkastuksiin liittyviä toimenpiteitä. Tällöin työnjohto pystyy tekemään henkilökunnalle suunnitelman B käyttäen tarvittaessa apunaan Operaatiokeskuksen muita rautaisia ammattilaisia, kuten esimerkiksi kuljetuspäällikköä tai tavaraliikenteen ohjauksen asiantuntijoita.

Operaatiokeskuksessa olemme niin asiakkaiden kuin henkilökunnan kanssa Yhteisellä matkalla, jotta yllättävistä tilanteista selvittäisiin mahdollisimman vähällä harmilla.

Palautteella parempaa palvelua



Uudistuminen ja toimintatapojen kehittäminen on välttämätöntä, jotta asioita voitaisiin tehdä entistäkin paremmin. Jos halutaan osata paremmin, pitää ottaa huomioon sekä aikaisemmat epäonnistumiset ja niistä saadut opit, kuten myös menneet onnistumiset. Merkittävien liikennehäiriöiden jälkeen osallisena olleet tahot käyvät juuri näitä asioita läpi, jotta vastaava tilanne pystytään hoitamaan tulevaisuudessa parhaalla mahdollisella tavalla.

VR toimii operaattorina rautatieliikenteessä ja vastaa liikennöinnistä oman kalustonsa ja henkilökunnan osalta sekä matkustajien informoimisesta junissa ja myyntikanavissa. Finrail Oy hoitaa rautateiden liikenteenohjausta sekä matkustajainformaatiota asemilla. Liikennevirasto puolestaan vastaa rataverkosta ja sen turvalaitteista, ratatöistä sekä liikenteenohjauksen ja matkustajainformaation koordinoimisesta. Liikennöinti rautateillä on siis monen tekijän yhteispeliä, jossa pyritään mahdollisimman saumattomaan yhteistyöhön.

Jotta VR:llä on parhaat eväät käydä eri toimijoiden kanssa tilanteita läpi, tarvitaan välittömästi ratkaisuiden kanssa tekemisissä olleiden henkilöiden näkemykset, mutta tietysti myös asiakkaiden sekä oman henkilökunnan palautteet. Liikennehäiriöitä koskevat asiakaspalautteet ovat jo pitkään tulleet Operaatiokeskukselle tiedoksi jatkotoimenpiteitä varten. Nyt otettiin uusi askel myös sisäisen palautteen antamisessa kun Operaatiokeskus avasi VR:n sisäisen Yammer-ryhmän, jota pitkin henkilökunnankin kokemukset ja palautteet poikkeustilanteen sujumisesta tavoittavat meidät entistä nopeammin.

Asiakkaita puolestaan palvelevat tutut @VRpalvelu Twitter-tili ja Yhteisellä matkalla Facebook-tili, joissa Operaatiokeskus tiedottaa liikennehäiriöistä ja asiakaspalvelutiimi vastaa kysymyksiin niin liikenteeseen kuin muihinkin mieltä askarruttaviin VR:ää koskeviin kysymyksiin.

Mukavaa joulun odotusta ja sujuvia junamatkoja kaikille lukijoille!

Kuva: Sopiva

Kunnossapidon auttava puhelin

Junakaluston hyvin suunniteltu ja tehokas kunnossapito on yksi täsmällisen junaliikenteen avaintekijöistä. 

Ennalta suunniteltuja huoltoja tehdään myös muualla kuin kunnossapitovarikoilla, koska esimerkiksi kiskobussien liikennöintireitit sijaitsevat aika kaukana varikoilta. Ei myöskään ole tarkoituksenmukaista siirtää tyhjää kalustoa vain pienen huollon takia pitkiä matkoja.

VR-konsernin operaatiokeskuksessa toimii kunnossapidon ohjauspiste, joka vastaa näiden kenttähuoltojen onnistumisesta yhdessä kaukoliikenteen kalustonohjauksen kanssa. 

Kunnossapidon ohjaaja vastaa lisäksi vikaantuneen kaluston tehokkaasta ohjauksesta lähimmälle kunnossapitopaikalle, oli kyseessä sitten matkustajavaunu, tavaravaunu tai veturi.

Tukea tilanteessa kuin tilanteessa  

Kunnossapidon ohjauksessa työskentevät ovat asiantuntijoita, joita konsultoidaan kalustoasioissa niin operaatiokeskuksen sisällä kuin myös junista käsin. 

Konduktöörit saavat teknistä apua vaunuston vikatilanteisiin silloin, kun tulee vastaan vähän harvinaisempi ongelma, jota ei heti itse pysty ratkaisemaan. 

Myös veturinkuljettajille löytyy operaatiokeskuksesta vastaava ”auttava puhelin” veturien vikatilanteisiin, jolloin avun saa paljon nopeammin kuin vaikkapa ohjekirjasta selaamalla.

Entistä ehompana raiteille 

Junakaluston kunnossapito sisältää myös yhteistyötä Liikenneviraston kanssa. Liikenneviraston tekninen valvomo tarkkailee erilaisin rataverkolta löytyvien automaattisin tunnistinlaittein kaluston kuntoa ja välittää tiedot operaatiokeskukseen. 

Näiden tietojen pohjalta meillä VR-konsernissa ryhdytään tarvittaviin toimenpiteisiin kaluston ohjaamiseksi huoltoon, jotta se olisi pian taas rataverkolla entistäkin ehompana kuljettamassa matkustajia ja rahtia.

1 2