Tervetuloa kierrokselle pääkonttoriin!

ala-aula.jpg

Eliel Saarisen suunnittelema rakennus kalusteineen, kassakaapin palkkapussit ja virkamiehet herkillä sydäntuoleillaan. Hallintorakennuksen huikeissa puitteissa on eletty värikästä rautatiearkea.

VR-yhtymän hallintorakennus henkii valtaa ja voimaa. Sen viileillä mosaiikkibetonilattioilla ja Eliel Saarisen suunnittelemien upeiden yksityiskohtien äärellä on helppo aistia vuosisadan takaista, modernin eteenpäin menemisen sykettä ja uuden ajan tunnelmaa. Samalla upea rakennus on toiminut viihtyisänä työpaikkana sadoille rautatieläisille.

Yksi rakennuksen pitkäaikaisimmista työntekijöistä, VR:n oman arkkitehtiryhmän viimeinen työntekijä Pirjo Huvila, tuntee talon ja sen tavat läpikotaisin. Lähdimme Huvilan matkassa kierrokselle rakennuksen uumeniin.

Inspiraatiota maailmalta

Eliel Saarinen oli nuori mies, vain hivenen päälle kolmenkymmenen, kun hän voitti rakennuksen suunnittelukilpailun vuonna 1904. Voittotyö oli hyvin erilainen kuin se rakennus, joka nousi paikalleen vuonna 1909. Itse asiassa suunnittelija sai vanhemmilta kollegoiltaan melkoisesti pyyhkeitä voittajasuunnitelmastaan, joka oli lopullista versiota paljon kansallisromanttisempi.

− Sitä moitittiin vanhanaikaiseksi käyttötarkoitukseensa. Rautatie edusti uutta maailmaa ja juna huipputeknistä kulkuvälinettä. Se vaati toisten mielestä tuoreempaa silmää. Niinpä Saarinen lähti tuoreen vaimonsa kanssa häämatkalle ja kiersi eurooppalaisia rautatieasemia. Hän piirsi rakennuksesta kolme eri versiota, joista viimeinen viimein valikoitui toteutettavaksi, Huvila kertoo.

Lopputulos on erikoinen yhdistelmä uljasta jugendia ja jotakin aivan omaleimaista. Huvila puhuu “Saarisen tyylistä” omine värisävyineen ja esimerkiksi erikoisine pylväsyksityiskohtineen.

− Hän on tavoittanut yli 100 vuotta sitten jotakin, joka on kestänyt valtavan hyvin aikaa, arkkitehti toteaa.

Lähde mukaan virtuaalikierrokselle arkkitehti Pirjo Huvilan mukaan − katso video!

 

Video: kuvaus ja leikkaus Antti Vettenranta

Uutta ja vanhaa

Kun kävijä saapuu hallintorakennukseen, vastassa on komea portaikko, jota vastapäätä päivänvalo kauniisti siilautuu tilaan. Tervetuloaulan pyöreä, saumattomasti ympäristöönsä istuva vastaanottotiski ei suinkaan ole ollut paikallaan aina, vaan se on itse asiassa varsin viimeaikainen lisäys.

− Vielä 2000-luvulle tultaessa aula oli aivan avoin tila, mutta kun rakennus alkoi houkutella varkaita, kulunvalvontaa lisättiin. Siinä yhteydessä turvatoimia kehitettiin muutenkin, ja pyöreä tiski asennettiin paikalleen. Se onnistuikin tyylillisesti hyvin, sillä moni pitää sitä alkuperäiseen kalustoon kuuluvana.

Aulassa huomio kiinnittyy myös komeaan valaisimeen. Paavo Tynellin 1950-luvulla suunnittelema valaisin tuli rakennukseen keskushallin tulipalon jälkeen, kun valaistusta uusittiin muutenkin. Huvila toteaa, että rakennuksessa on kuljettu sen alkuvuosina paljon nykyistä vaatimattomammassa valossa.

− Tämä oli yksi Suomen ensimmäisiä julkisia rakennuksia, johon ylipäätään saatiin sähkövalot. Se oli uusinta uutta, eikä valaisinvalikoima todellakaan ollut ihmeellinen. Oli muutamia malleja, eikä silloin mietitty tehoja tai ergonomiaa. Yksi alkuperäisistä lampuista on edelleen näkyvissä toisen kerroksen sivuportaikossa.

Aluksi ensimmäisen kerroksen aulaan avautui kaksi avointa tilaa ilman nykyisiä väliovia. Ovelta vasemmalle aukeni tila henkilöstöruokalaan, joka ruokki talon yli 600 ihmistä, kunnes ruokailu siirrettiin 50-luvulla uusiin tiloihin ja paikalle tuli rautatiekirjasto ja tietopalvelu. 2000- luvulla tila alkoi palvella nykyisessä tarkoituksessaan.

− Kurkistetaan sisään aivan hiljaa, sillä täällä ei voi olla häiriöksi. Täällä toimii nimittäin rautateiden operaatiokeskus, joka valvoo vuorokauden ympäri junaliikennettä kymmenistä suurista monitoreista. Kattoakin on laskettu tekniikan vuoksi, ja upea, alkuperäinen harmaa laattalattia on peitetty teknisellä lattialla, joka on myöhemmin poistettavissa. Pilarit sentään henkivät alkuperäistä tunnelmaa, Huvila kertoo.

Oikealla puolella toimi pääkassa ja talousosasto. Tällä käytävällä rautatieläiset jonottivat palkkapussejaan ennen pankkitoiminnan rahaliikenteen aikaa. Huoneiden ovien paikalla seisoivat asiointiluukut. Palkkapussukat säilytettiin pienen huoneen kokoisessa kassakaapissa, nykyisen “Porkkana”-neuvotteluhuoneen nurkassa. Avaimenreikää peittää vielä tänäänkin kermanvaaleassa ovessa hopeanvärinen leijonan pää. Nykyisin kassakaapissa säilytetään taidekokoelman esineitä.

− Erilaista rautatieaiheista taide-esineistöä on runsaasti. Niitä kerättiin, mutta niitä saatiin paljon myös lahjoituksina kansainvälisten vierailujen aikaan. Täällähän on nähty valtava määrä vieraita maailmalta.


Paavo Tynellin näyttävä valaisin on 1950-luvulla suunniteltu.

Upean pääportaikon askelmat ovat mosaiikkibetonia. Kaidepylväät on koristeltu yksilöllisesti. Kaikki materiaalit ovat alkuperäisiä.


Pyöreästä aulasta on käynti toimitusjohtajan huoneeseen.


Heikki Turunen suunnitteli valaisimen Orno-tehtaalla juuri hallintorakennusta ajatellen.


Kapea salaporras pääportaiden alapuolella vie vanhoihin arkistoihin.


Koristeellisissa näyttävissä pylväissä on erilaisia teemoja.


Sydäntuolit ovat Eliel Saarisen vain hallintorakennukseen suunnittelemia, ja ne on alun perin olleet neuvottelupöydän ympärillä.


Suurin osa rakennuksen kalusteista on tammea, niin nämäkin kalusteet.


Hallintorakennuksessa on neljä kerrosta ja satoja metriä pitkiä käytäviä.


Kassakaapin avaimenreikää peittää leijonanpää.


WC:t ovat alkuperäisillä paikoillaan ja myös peilin ympärillä oleva harvinainen, lasitettu tiili on alkuperäinen.


Vessan ovissa on alkuperäiset, yli 100 vuotta vanhat lukot

Teatterikujan sisäänkäynnin porrashuone oli välillä suljettu, mutta nykyään siitä pääsee kulkemaan.


Pirjo Huvila on kerännyt pääkonttorin vanhoista kelloista kokoelman.

Edistyksellinen työpaikka

Kapea salaporras kellariin suikertaa kauniina pääportaiden alapuolella. Portaikkoa pitkin pääsee vanhojen arkistojen äärelle. Huvila kertoo, että virkailijat saattoivat pujahtaa siitä hakemaan tarvitsemaansa, kuten palkkatietoja.

Pääportaita noustaan ylempiin kerroksiin, jotka henkivät hierarkiasta. Kunkin kerroksen huoneiden asettelussa näkyy marssijärjestys: ylin johto löytyy huoneistaan keskikäytävältä ja seuraavat johtajat hierarkisesti sivuilla omilla paikoillaan.

− Samaan aikaan rautatiet on alusta asti ollut myös erittäin edistyksellinen työympäristö, Huvila muistuttaa ja jatkaa:

− Täällähän esimerkiksi työskenteli jo heti aluksi paljon naisia erilaisissa tehtävissä.

Rautatiet piti myös hyvää huolta omistaan. Kansallisteatteria vastapäätä kohoavassa siivessä sijaitsi rautateiden terveysasema ja sen oma 15 potilashuoneen sairaala. Se tarjosi palveluita työntekijöiden lisäksi näiden perheille.

− Hallintorakennus on ollut melkein valtio valtion sisällä. Työnteon lisäksi rakennuksen sisällä on toiminut myös esimerkiksi valtava määrä erilaisia vapaa-ajan ryhmiä aina teatterikerhosta, kuorosta ja rautateiden reserviupseereista soittokuntaan, raittiuskerhoon ja filatelisteihin ja eri maiden junareittejä kiertävään matkailuyhdistykseen.

Pelastakaa katto!

Saarinen suunnitteli valtavan rakennuksen täyteen kiinnostavia katseenvangitsijoita. Yksi arkipäiväinen, mutta hauska yksityiskohta ovat toisen kerroksen alkuperäiset, mutta edelleen käytössä olevat wc-tilat. Seinillä komeilee ajalleen harvinaista, kaunista helmiäisen sävyistä lasitettua tiiltä, ja onpa pystyssä pari ihan ensimmäisistä urinaaleistakin.

Yksi rakennuksen upeimmista erikoisuuksista on 150 metriä pitkä junamainen käytävä, jonka molemmin puolin on toimistohuoneita.

− Käytävä oli valmistuessaan valtava, ja taitaa edelleen olla Suomen pisimpiä toimistokäytäviä.

Kun kulkija jaksaa kiivetä neljänteen kerrokseen, on vastassa yksi rakennuksen erikoisimmista yksityiskohdista. Pääportaan päällä komeilee upea ovaalisyvennys. Saarinen on viljellyt samaa muotoa muuallekin. Se toistuu niin portaikon pylväiden päissä kuin koristemaalauksissakin. Huvila muistaa, että katto-ovaalia meinasi 10 vuotta sitten kohdata äkillinen tuho. Sen kohdalle nimittäin tahdottiin palotarkastuksen yhteydessä puhkaista savunpoistoluukku.

− Arkkitehtiosaston väki haukkoi tietysti henkeä suunnitelman äärellä, mutta löysimme lopulta myös palotarkastajaa miellyttävän ratkaisun. Luukku sai paikkansa vähemmän hulppeasta kohdasta, käyttämättömän komeron suojista, Huvila nauraa.


Yksi rakennuksen pitkäaikaisimmis ta työntekijöistä, VR:n oman arkkitehtiryhmä n viimeinen työntekijä Pirjo Huvila, tuntee talon ja sen tavat läpikotaisin.

"Eliel Saarinen on tavoittanut yli 100 vuotta sitten jotakin, joka on kestänyt valtavan hyvin aikaa."
Pirjo Huvila

Maalausaarteita

Huvilan oma huone neljännen kerroksen arkkitehtiosastolla on talon tyylille sopivasti henkeäsalpaavan upea. Kaarevien ikkunoiden ääreltä aukeaa näkymä rautatieasemalle ja Ateneumia kohden. Huvila on kerännyt huoneeseensa tyyppikappaleita Saarisen suunnittelemista huonekaluista. Täältä löytyy esimerkiksi asemaravintolaan suunnitellut tuolit. Ne on verhoiltu sinisellä pergamonilla.

− Moderni keinonahka oli niin hieno keksintö, että se oli oikeaa nahkaa hienompaa, Huvila kertoo.

Arkkitehdin huoneen yhteydessä sijaitsee vielä yksi rakennuksen aarteista. Piirustuskonttorin hyllyiltä löytyvät arkistoituina kaikki Saarisen alkuperäiset suunnitelmat ja muut rautatierakennusten upeat piirustukset 155 vuoden ajalta.

− Tallessa on muun muassa yli metrin mittaisia tussi- ja vesiväritauluja. Niissä ei ole ollut minkäänlaista virheen mahdollisuutta.

Myös perinteikkään, vuonna 1872 aloitetun arkkitehtiosaston seinien sisään kätkeytyy monia hauskoja muistoja. Tiivis työyhteisö vietti paljon aikaa yhdessä myös virallisten työtuntien jälkeen ja paikka oli täynnä persoonallisuuksia. Huvilan mieleen on jäänyt erityisesti eräs eksentrinen, originelli aikamiespoikakollega, joka tapasi kulkea komeissa puitteissa käytävillä aina paljasjaloin, kesät talvet. Yliarkkitehti, pukumies ja tapatietoinen herra viimeisen päälle, joutui mitä kohteliaimmin huomauttamaan miehelle tämän käytöksestä.

− Seuraavaksi mies hommasi terveyssandaalit, vyöhyketerapiakengät, jollaisia ei ollut kellään muulla. Sama mies kävi harjoittelemassa tarkkuusammuntaa ullakkokerroksen pitkällä käytävällä, Huvila nauraa.


Pääkonttorin tilat muunnetaan hotelliksi vuoteen 2020 mennessä.

VR:n PÄÄKONTTORI

  • Hallintorakennus valmistui vuonna 1909 ja se on toiminut siitä asti VR:n pääkonttorina.
  • Se on kalusteita myöten Eliel Saarisen suunnittelema.
  • Hallintorakennus toimii vielä joitakin kuukausia alkuperäisessä käytössään ennen kuin työntekijät muuttavat Pasilaan ensi keväänä.
  • Muuton jälkeen pääkonttorin tilat muunnetaan Scandic hotelliksi, johon tulee 500 huonetta. 

Teksti Ani Kellomäki Kuvat Antti Vettenranta

Tuoli kertoo tarinaa


− Ehkä työni jäävät elämään, ehkä ei. Tyydyn jättämään arvioinnin tulevaisuuden huomaan. Aika on arvioiva laadun, kun välimatkaa on kulunut riittävästi − näin sanoessaan arkkitehti Eliel Saarinen myönsi aina ajalle oikeuden arvioida aikaansaannoksiaan.

Eliel Saarisen arkkitehtuuri oli kokonaisvaltaista, jossa ulko- ja sisäarkkitehtuuri sekä sisustus ja kalusteet muodostivat eheän kokonaisuuden. Saarinen ei taipunut aikansa sentimentaaliseen romanttisuuteen, eikä kääntynyt puhtaaseen rationalismiin.

Helsingin rautatieasema oli Saarisen ensimmäinen monumentaalityö, josta hän sai kunnianosoituksena myöhemmin professorin arvonimen vuonna 1918.

Sydäntuoli

Saarisen huonekalujen ominaisuuksia oli muodon ja konstruktioiden hallinta.
Ne on valmistettu kestävistä materiaaleista, tyyli on ajatonta ja taiteellista.

Lieriötuoli oli jugendin suosima tyyppi. Saarinen kehitteli siitä paljon erilaisia versioita suunnittelemiinsa rakennuksiin. Rautatieasema- ja hallintorakennus sai oman sydän-tuoliversion. Tuolissa on kolme tukilautaa jotka nousevat käsinojaan asti. Sitä käytettiin johtajahuoneissa neuvottelutuolina. Lieriötuoli ei ole mukavin mahdollinen istua pitkään, koska noja on kohtisuora. Kerrotaankin tarinaa, että Saarinen ei pitänyt pitkistä neuvotteluista.

Sydäntuolin protomalli löytyy Hvitträskistä, jossa arkkitehti koekäytti malliversioita ensin itse. Kalustekokonaisuuden muodosti 6 kulmainen tammipöytä, jonka joka sivulla oli sydäntuoli. Idea kuulemma toimi hyvin myös herrain viski-illoissa, kukaan ei päässyt putoamaan pöydän alle.

Rautatiehallituksen tarpeisiin suunniteltiin toimistokalustetyypit ja niistä tehtiin puusepäntyönä sarjoja heti rakennuksen valmistuessa 1909, mutta teetettiin myös myöhemmin lisäsarjoja.

Johtajan huone sai omat kalustetyypit ja samoin tavallinen toimistotyöntekijän huone: tamminen toimistopöytä, tuoli ja säilytyskaappi. Näiden tarinoita kerron seuraavissa blogeissa.

Arvostus

Saarisen työt ovat jääneet elämään ja niiden arvostus vain kasvaa. Sata vuotta
on kunnioitettava ikä huonekalulle, joka on ollut koko ajan käytössä. Siihen ei moni nykykaluste pysty.

Vanhaa arvorakennusta ja -huonekalua tulisi kohdella kuten isoäitiään, kunnioittavasti ikä huomioiden ja vanhan arvokkaan meikkaaminen nuoremmaksi on yhtä irvokasta molemmissa tapauksissa. Ominaispiirteet pitää löytää ja nähdä, jotta osaa vaalia sitä arvokasta jälkipolvia varten!

Kuva: Tuomas Uusheimo

VR:n tarkoitus on luopua Pasilan konepaja-alueesta

Pasilan konepaja perustettiin yli 100 vuotta sitten kaupungin laitamille junakaluston tuotantoa varten, mikä on sittemmin alueella lakannut. VR:n tarkoitus on käyttää yhtiön omaisuutta junaliikenteen tarvitsemiin investointeihin, eikä ryhtyä pysyvästi kiinteistösijoittajaksi konepajalla.

Konepajatoiminta päättyi pääosin 1990-luvulla ja viimeisetkin huoltotyöt siirtyivät 2000-luvun alussa Ilmalaan Helsingin varikolle. Siitä saakka kun konepajan hiljeneminen on ollut tiedossa, alueelle on haettu uutta käyttöä Helsingin kaupungin kanssa. Konepaja-alueen laaja ratapiha on kaavoitettu ja melkein rakennettukin asuinalueeksi. Asuntoja nousee myös Aleksis Kiven kadun ja Teollisuuskadun varsille. Yksi arvokkaista konepajahalleista on muutettu pääkonttoriksi.

Asemakaavan muutos asuin- ja työpaikka-alueeksi nosti Pasilan konepaja-alueen arvoa. Kuten kaikissa muissakin vastaavissa tapauksissa, kaupunki leikkaa osan arvonnoususta itselleen ns. maankäyttömaksuna. Tarjosimme suojeltuja rakennuksia kaupungille osana maksua, mutta kaupunki ei halunnut niitä omistukseensa. Maankäyttömaksu hoidettiin luovuttamalla katu- ja puistoalueeksi kaavoitetut alueet ja Sturenkadun varren tontti kaupungille ja maksamalla loput käteisellä.

VR:n tavoitteena on ollut luopua alueesta rautatiekäytön päätyttyä. Tontteja on myyty yksi kerrallaan ensin asuinrakentamiseen ja myös toimitiloiksi. Tällä hetkellä VR:n omistuksessa on enää pieni osa alkuperäisestä konepaja-alueesta. Tarkoituksena on luopua siitäkin.

Yksi kiinnostunut ostajataho on omalla kustannuksellaan, toki VR:n valtakirjalla selvittänyt oman suunnitelmansa toimivuutta ja sopivuutta alueelle. Rakennusten uutta käyttöä ohjaavat kaupungin päätökset eli asemakaava, sen suojelumääräykset ja niihin perustuva rakennuslupa. Jos suunnitelmat sopivat kaupungin asettamiin reunaehtoihin, ostajataho jättänee tarjouksen rakennusten ostamisesta ja VR:n omistus alueella päättyisi.

Paikan henki – genius logi



Mistä syntyy paikan henki? Mielenkiintoinen ympäristö syntyy, kun rakentamisen eri aikakaudet kohtaavat sopusoinnussa, arvostaen ja täydentäen toisiaan.

Lahden suojellun rautatieaseman viereen valmistunut matkakeskus on moderni joukkoliikenteen liityntäpaikka Lahden seudulla matkustaville. Liikenteen solmukohta, jossa kohtaavat kauko- ja seutuliikenne sekä junat. Aseman eteen maamerkiksi valmistui uusi suurkatos, joka on uusi kaupunkikuvallisesti näyttävä sisääntulo kaupunkiin.

Matka tähän on kuitenkin ollut pitkä. Liikenneministeriön valtakunnallisen Matkakeskus-projektin aikana pidettiin arkkitehtikilpailu 1993, jossa etsittiin alueelle maankäytön ratkaisuja. Seuraava vaihtoehtoja tutkinut selvitys tehtiin 2003. Uusi arkkitehtikilpailu alueen ideasuunnittelusta pidettiin 2012.

Lahden rautatieasema on luokiteltu valtakunnallisesti arvokkaaksi ympäristöksi Suomessa ja suunnittelussa kiinnitettiin laatutasoon erityistä huomiota. Katoksen materiaaliksi valittu kupari tuo kaupunkikuvaan arvokkuutta ja se on myös kestävä materiaali, joka patinoituu kauniisti. Kupari sopii myös väriltään hyvin historialliseen tummaan punatiileen, jota 1930-luvun rautatierakennuksissa on käytetty. Alueen valaistusratkaisut ovat innovatiivisia ja ottavat pitkän pimeän kauden huomioon.

Alueella on myös, nykyisin Lahden kaupungin omistama, vanha puinen asemapäälliköntalo, joka on suojeltu, ja etsii uutta käyttöä. Rakennus sopisi hyvin vaikka kulttuurikahvilaksi. Asemapuistoa on myös pyritty säilyttämään sen ympärillä. Aseman lähialueelta kaadetuista jalopuista on tehty asemalle odotuspenkkejä.

Tunnin kaupungit

Suomessa on pitkään elänyt visio tunnin matkan päässä olevasta kaupunkiverkostosta, jonka nopeat junat voivat tarjota tulevaisuudessa. Ensimmäinen toteutui Lahdessa, kun oikorata valmistui 2006. Projektin yhteydessä korjattiin asemarakennusta, josta saatiin esteetön hissiyhteys laituritunneliin, sekä uusittiin laiturikatokset.

Arjen logistiikkaa

Lahdessa seutu- ja kaukoliikenteen terminaali sijoitettiin rautatieaseman naapuriksi ja alue toimii myös lähiliikenteen solmukohtana. Matkakeskuksen alueelle tulee satoja uusia pysäköintipaikkoja sekä Suomen ensimmäinen robottiparkkitalo. Kävely- ja pyöräreitit eri puolilta kaupunkia on suunniteltu sujuviksi alueelle ja pyörät saavat 200 säältä suojattua pysäköintipaikkaa. Matkakeskus nopeuttaa entisestään hyviä yhteyksiä ja tarjoaa Lahden kaupungin kehittymiselle lisää potentiaalia.

Matkakeskusalueen arkkitehtuuri edustaa kansainvälistä tasoa ja alue on saanut Suomen kuntatekniikan pääpalkinnon onnistuneesta kokonaisuudesta. Paikan hyvä henki on huomioitu laajasti media-artikkeleissa jopa kansainvälisesti, kuten Archdaily-sivustolla upeissa valokuvissa.

Kuvat: ylin kuva: Tommi Lahtola, kaksi alinta kuvaa: Lassi Häkkinen

Elielkin oli täällä

Mistä tunnistaa hyvän arkkitehtuurin? Antiikin aikana jo määriteltiin arkkitehtuurin arvoiksi: kauneus, käytettävyys ja kestävyys. Hyvässä arkkitehtuurissa nämä arvot kestävät myös aikaa.

VR pääkonttori eli Rautatiehallitus on toiminut samoissa tiloissa nyt 106 vuotta. Helsingin rautatieaseman suunnittelun sai arkkitehti Eliel Saarinen 1904 pidetyn arkkitehtikilpailun voittona. Rakennus oli valtava hanke tuon ajan Suomessa ja olisi vielä tänä päivänäkin. Käsin tehdyt piirustukset veivät aikaa ja työmaalla piti antaa ohjeita koko rakentamisen ajan. Saarinen perustikin oman toimiston hallintorakennuksen kolmanteen kerrokseen jossa työskenneltiin aina vuoteen 1914 saakka. Paikalla oli koko ajan ainakin yksi työtekijä laatien detaljipiirustuksia.

Rakennesuunnittelijana oli Valtionrautateiden oma siltasuunnittelija Jalmar Castren joka oli betonirakentamisen pioneeri Suomessa. Hänestä tuli myöhemmin vuonna 1923 Valtionrautateiden pääjohtaja.

Vuonna 1909 hallintorakennusosa valmistui ja siellä oli nelisensataa huonetta.
Rakennuksessa oli työntekijöitä yhtä paljon kuin tuon ajan pienessä kaupungissa oli asukkaita. Rautabetonirakenteet, keskuslämmitys, sähkövalot, vesivessat ja kaksi hissiä edustivat teknistä edistyksellisyyttä.

Rautatiehallituksen arvokkaimmat tilat olivat ja ovat edelleen istuntosali, pääjohtajan huone sekä johtajien huoneet jotka sijoitettiin kaikki toiseen kerrokseen.
Muita arvokkaita tiloja ovat sisääntuloaulat ja pääporras sekä käytävät jotka ovat joka kerroksessa vähän erilaiset korkeudeltaan ja kattomuodoltaan. Pisin käytävä on jopa 150 metriä.

Koska Eliel Saarinen oli paikalla koko Rautatiehallituksen rakentamisen ajan ja siellä näkyy hänen arkkitehtuurityylinsä myös parhaiten. Rakennus on kokonaistaideteos jossa ulko- ja sisäarkkitehtuuri ovat yhtä tärkeitä. Tunnelmaa luotiin aivan omanlaisella värityksellä ja detaljisuunnittelulla. Myös huonekalut olivat osa kokonaissuunnitelmaa. Hallintorakennukseen Saarinen suunnitteli uniikkikalusteet johtajien huoneisiin ja työtiloihin sarjavalmisteiset huonekalut, joita tehtiin lisää samoilla piirustuksilla monessa eri vaiheessa. Alkuperäisiä Saariskalusteita on ollut käytössä 106 vuotta. Harva nykykaluste tulee saamaan tuollaista elinkaarta.

Pääkonttori on hyvin säilyttänyt alkuperäiset tyylipiirteensä, koska käyttötarkoitus on pysynyt samana. Alun perin valitut materiaalit ovat myös olleet kestäviä kuten betonimosaiikkilattiat, massiivipuiset ovet ja rapatut pinnat. Säilymisen on myös mahdollistanut talon oma ammattikunta; rautatiearkkitehdit ja talon omat korjaustyöntekijät sekä puusepät ovat sadan vuoden aikana pitäneet Saarisen perinnöstä huolta.

Tyylisuunta oli Suomessa 1900-luvun alussa muuttunut kansallisromantiikasta jugendiin ja kansainvälisesti puhuttiin art nouveausta. Helsingin rautatieasema ei kuitenkaan edusta puhtaasti mitään noista.  Puhutaankin Saarisen tyylistä, koska se oli tunnistettavasti hänen omaansa verrattuna ajan muihin arkkitehteihin.

Helsingin rautatieasema oli nuoren arkkitehdin mestarityö, joka johdatti myöhemmin Eliel Saarisen kansainväliseen kuuluisuuteen.

1