Junat vuoden ilman tupakkaa

VR:n kaukojunat muuttuivat kokonaan savuttomiksi vuosi sitten kesäkuussa.

Jo tätä ennen kielto oli koskettanut suurinta osaa junista, esimerkiksi Allegroa ja lähijunia. Savuttomuus oli tuttua myös muista Pohjoismaista.  

Tavoitteena oli lisätä matkustajien viihtyisyyttä ja turvallisuutta junissa. Tupakansavu oli haitannut monen matkantekoa.   

Tupakkatiloja matkatavaroille  

Junahenkilökunta on ottanut muutoksen hyvin vastaan. Alkuun keskusteltiin siitä, mitä tapahtuu, kun matkustajat siirtyvät asemalaiturille tupakoimaan pysähdysten aikana.

Tupakointikielto ei ole tuonut VR:lle palautetulvaa. Asiakkaat ovat antaneet muutoksesta yksittäisiä palautteita.

Jotkut ovat olleet näreissään tupakkakoppien poistumisesta. Toiset taas ovat kantaneet huolta siitä, että tupakointi siirtyy vessoihin ja hytteihin.

Suurimmilta ongelmilta on kuitenkin vältytty.

Ratkaisu on saanut myös kiitosta – junamatkustaminen on nyt aiempaa helpompaa esimerkiksi allergikoille.

Savuttomuuden seurauksena entyisiä tupakointitiloja on voitu kunnostaa matkatavaroiden säilytystä ja pyörien kuljetusta varten.

Uusi askel savuttomuudessa  

Savuttomuudessa otetaan kesäkuun alussa jälleen uusi askel.

Venäjän lainsäädäntö kieltää 1.6. alkaen tupakoinnin kaukoliikenteen junissa ja matkustuslaitureilla. Tupakointikielto koskettaa siten myös venäläistä Tolstoi-junaa, joka liikennöi Helsingin ja Moskovan välillä.

Kun muutos tulee voimaan, kaikki Suomen puolella kulkevat junat ovat savuttomia.

Kuva: Pixhill.com

Kunnossapitoa kellon ympäri

Rautatiekalustoa huolletaan varikoilla ja konepajoilla. VR Groupin kunnossapito vastaa myös junien siisteydestä. Näin junat kulkevat täsmällisesti ja turvallisesti ja junamatka on viihtyisä. Tutustu tarkemmin kunnossapidon toimintaan katsomalla oheinen video.   

Valppaana liikennetiedotuksessa

VR-konsernin operaatiokeskuksessa uurastaa liikennetiedotus, yksi matkustajaliikenteen kannalta olennaisista toiminnoista. Liikennetiedottajat informoivat konduktöörejä, asemien palveluneuvoja ja puhelinpalvelun henkilökuntaa häiriötilanteissa sekä tuottavat asiakasinformaatiota VR:n teksti-tv- ja internet-sivuille.

Liikennetiedotuksessa työskentelee kerrallaan yhdestä kolmeen henkilöä. Työpisteessä seurataan kaukoliikenteen junien mahdollisia myöhästymisiä. Jos matkustajien vaihtoyhteydet risteysasemilla ovat vaarassa katketa, liikennetiedottajat selvittävät – joko järjestelmien tai konduktöörin avulla – vaihtomatkustajien lukumäärän ja määränpäät.

Tämän jälkeen kuljetuspäällikkö selvittää Liikenneviraston rataliikennekeskuksesta, voiko yhteysjuna odottaa. Tämä ei valitettavan usein ole mahdollista, vaikka myöhästyminen tuntuisikin vähäiseltä. Yksiraiteisilla rataosuuksilla kerrannaisvaikutuksia voi olla niin paljon, että yhteysjuna on pakko lähettää matkaan ajallaan.

Korvaavia kyytejä kumipyörillä

Jos junayhteys katkeaa, liikennetiedottaja suunnittelee, miten matkustajat pääsevät jatkamaan matkaansa kohti määränpäätä. Toisinaan nopein vaihtoehto voi olla kulkea seuraavalla junavuorolla, toisinaan taas tilataan esimerkiksi linja-auto.

Liikennetiedottajat koordinoivat myös korvaavia linja-autoja esimerkiksi ratakatkotapauksissa, kun useita junia joudutaan korvaamaan ”kumipyörillä” jollain rataosalla. Näistä he informoivat edelleen alueellisia liikenteenohjauskeskuksia, jotka hoitavat matkustajien informoimisen asemilla kuulutuksin ja näyttötauluin sekä tietysti junien konduktöörejä.

Joskus on päiviä, jolloin monella suunnalla tapahtuu samanaikaisesti. Tällöin puhelimet käyvät operaatiokeskuksessa kuumina. Toisinaan taas on rauhallista ja voimme käydä yhdessä läpi menneitä tapauksia ja niistä mahdollisesti saatuja palautteita. Näin tiedämme, mitä voimme jatkossa parantaa ja mitkä asiat taas toimivat – kuten se kuuluisa junan vessa.

Juna on viisas valinta

Juna on viisas valinta

Liikkumisen ohjauksen, eli viisaan liikkumisen edistämisen, tavoitteena on vähentää yksin omalla autolla ajamista.

Näin voidaan hillitä pakokaasupäästöjen ilmastonmuutos- ja terveysvaikutuksia sekä vähentää onnettomuuksia ja ruuhkautumista.

Ensisijaisina kulkutapoina tulisi käyttää kävelyä, pyöräilyä ja joukkoliikennettä.

Motiva vastaa liikenne- ja viestintäministeriön toimeksiannosta liikkumisen ohjauksen verkoston (LIVE) koordinoinnista.

Viisasta liikkumista edistetään monin tavoin: esimerkiksi neuvonnalla, markkinoinnilla, liikkumisen suunnittelulla sekä palvelujen koordinoinnilla ja kehittämisellä.

Lyhyet matkat lihasvoimalla

Kävelyllä ja pyöräilyllä on suuri merkitys terveyden edistämisessä – ne ovat hyötyliikuntaa parhaimmillaan.

Pidemmät matkat ja kiire asettavat näille kulkutavoille omat rajoitteensa, jolloin joukkoliikenne on mitä mainioin vaihtoehto.

Kun valitsee joukkoliikenteen oman auton sijaan, säästyy käytännössä koko oman auton käytön verran energiaa.

Joukkoliikenneväline on joka tapauksessa kulussa aikataulun mukaisesti, eikä yhden ihmisen paino juurikaan lisää sen energiankulutusta.

Henkilöautoissa käytettävä polttoaine on pääosin fossiilista energiaa – ja vieläpä ulkomaista alkuperää, millä on myös kansantaloudellista vaikutusta.

Hiilineutraalisti sähköllä

VR on jo useiden vuosikymmenten ajan tarjonnut sähkön käyttöön perustuvia joukkoliikennepalveluja – lähi- ja kaukojunaliikennettä.

Kun sähkö on tuotettu uusiutuvalla energialla, ei siitä aiheudu ilmastonmuutosta lisääviä kasvihuonekaasupäästöjä. Myös ilmanlaatua heikentäviä ja terveyttä vaarantavia pakokaasupäästöjä ei synny.

Viisaaseen liikkumiseen sisältyviä ominaisuuksia ovat turvallisuus, sujuvuus, terveellisyys, taloudellisuus ja ympäristön säästäminen.

Sähköinen raideliikenne täyttää hyvin nämä kriteerit, kävelyn ja pyöräilyn tapaan. Joten tehdään viisaita valintoja.

Kuva: VR Group / Kirsi Tuura

Ihmepuutarha ihastuttaa jälleen päärautatieasemalla

Kiitosta kerännyt Ihmepuutarha kukkii Helsingin päärautatieasemalla jo kolmatta kertaa. Vehreä kaupunkipuutarha kohosi laiturialueelle viikonlopun aikana. 

Kiireiset ohikulkijat voivat pysähtyä hetkeksi kauniiden istutusten ja kukkaloiston äärelle. Kotipuutarhurien kannattaa poimia asemalta vinkkejä ja ideoita omalle pihalle tai parvekkelle.

Ihmepuutarha ammentaa tänä vuonna inspiraatiota Suomen monimuotoisesta luonnosta ja suomalaisuudesta.

Istutukset on rakennettu laitureiden päätyihin vuodenaikojen mukaisiin osioihin. Esimerkiksi juhannuskoivikko ja laituri muistuttavat Suomen kesästä.

Toukokuusta elokuun loppuun ilahduttavan Ihmepuutarhan toteuttavat yhteistyössä VR Group, GreenCare, Puutarha Tahvoset Oy sekä Clear Channel.

Kuvat: VR Group / Sinihannele Mesilaakso

1 2