Taidetestaajien matkassa

Marianna_470_junablogi.png

Suomen Kulttuurirahaston Taidetestaajat-hanke vie lähes jokaisen 8.-luokkalaisen tutustumaan taiteeseen, sen tekemiseen ja taiteilijoiden työhön. Hankkeen tavoitteena on mahdollistaa nuorille taiteen kokeminen. Saimme kunnian hypätä satapäisen kasiluokkalaisjoukon matkaan Taidetestaaja-reissulle Seinäjoelta Helsinkiin.

Seinäjoen juna-asema täyttyy aamutuimaan nopeasti nuorista taidekriitikoista valvojineen. Kahden Etelä-Pohjanmaan yläkoulun kasiluokkalaiset ovat suuntaamassa Helsinkiin, jossa odottavat ennenkokemattomat kulttuurikohteet. Sitä ennen luvassa on kuitenkin junamatka. Järjestimme matkalle taidetestaajien iloksi pientä ohjelmaa, kuten #junataide-aktivoinnin, jossa nuoret saivat kehitellä omia junassa tapahtuvia taidekuvia.

Suurimman suosion taidetestaajien keskuudessa sai kuitenkin uuden RavintoLavaunun korvapuustin testaus. Suorittamamme gallupin mukaan maistuva korvapuustimme sai erinomaiset arviot: korvapuustin suuren makutestin keskiarvo kasiluokkalaisten mukaan oli 4,2/5. Ei lainkaan hassumpaa! Voimmekin siis iloksemme todeta, että tälle porukalle korvapuusti maistui paremmin kuin hyvin.

Junassa parasta nopeus ja rentous

Taidetestaajat-hankkeessa luokat tekevät yhden vierailun lähialueellaan ja toisen pääkaupunkiseudulle tai pääkaupunkiseudulta muualle Suomeen. Hankkeella halutaan purkaa myytti taiteesta vaikeana lajina ja tarjota nuorille elämyksiä.

Moni Taidetestaaja-porukka matkaa kulttuurikohteisiin junalla. Pieni haastattelukierros osoitti, että Etelä-Pohjanmaalaiset kasiluokkalaiset ovat varsin kokeneita junan käyttäjiä. Raiteita pitkin suunnataan muun muassa sukulaisten ja tuttavien luo. Helsinki on monelle jo entuudestaan tuttu junailukohde.

Parasta junamatkailussa taidetestaajien mukaan on se, että juna ei heilu ja se on nopea matkustusmuoto. Myös vapaus valita tekeminen matkan aikana keräsi kiitosta. Tällä matkalla moni valitsi kavereiden kanssa hengailun ja musiikin kuuntelun. 

 

Kiitos mahtavalle Taidetestaaja-jengille vauhdikkaasta junamatkasta! Toivottavasti törmätään raiteilla uudestaan.

Olemme mukana yhteensä kolme vuotta kestävässä Taidetestaajat-hankkeessa kuljettamassa koululaisia erilaisiin kulttuurikohteisiin ympäri Suomen. Ensimmäisen vuoden aikana junissa on nähty lähes 30 000 nuorta. Juna- ja lentokuljetusten matkajärjestelyistä vastaa yhteistyökumppanimme CWT Finland Oy.

Lisätietoja Taidetestaajat-hankkeesta:
www.taidetestaajat.fi

Makuelämyksiä raiteilla

Tapsa_junablogi_480.jpg

Samalla kun ravintolavaunumme kokevat muodonmuutoksen, uudet tuulet puhaltavat myös tuotevalikoimassa. RavintoLavaunujen soppakauhaa hämmentää tammikuussa Avecralla aloittanut ravintola-alan konkari Tapio ”Chef Tapsa” Kyllönen, joka vastaa kotimaan junien, Avecran rautatieaseman ravintoloiden ja Allegron ruokatuotteiden kehittämisestä sekä reseptien laatimisesta.

Tapsa, millaisia makuelämyksiä pääsemme kokemaan ravintolavaunuissa?
”Asiakkaamme pääsevät nauttimaan tuoreista mauista ja laadukkaista raaka-aineista.
RavintoLavaunun tarjonnassa haluan korostaa tuotteen alkuperää ja laatua sekä tehdä yhteistyötä pienten kotimaisten toimijoiden kanssa. Esimerkiksi suosituimmassa annoksessamme lihapullissa perunat tulevat pohjanmaalaiselta viljelijältä.

Uuden menuumme mustikkapiiras on käsityönä tehty helsinkiläinen konditoriatuote, joka on näppärä kuljettaa vaikka omalle paikalle. Freesit salaatit puolestaan tarjoavat kevyempiä makuelämyksiä tuttujen klassikoiden rinnalla.”

Miten kuvailisit tuotekehitystyötä?
”Haluan haastaa itseäni ja tehdä tuotekehitystä niin kauan, että tuotteeseen ollaan aidosti tyytyväisiä. Tavoitteena on luoda elämyksiä ja varmistaa ravintolatasoinen makumaailma mahdollisimman monelle asiakkaalle.”

Mikä sinua inspiroi?
”Kaikenlainen uuden kokeileminen tuotteita ja raaka-aineita väheksymättä. Pyrin käyttämään sesongin raaka-aineita ja tuotteita pitäen ne mahdollisimman laadukkaana aina asiakkaan lautasella saakka. Onnistumisen tunteita saan silloin, kun olemme onnistuneet yllättämään asiakkaan ja ylittämään odotukset.”

Miten haluaisit kehittää ravintolavaunujen tarjontaa tulevaisuudessa?
”Pyrkimyksenä on, että tulevaisuudessa kaikki ravintolavaunun annokset ovat juuri meitä ja asiakkaitamme varten suunniteltu ja valmistettu. Sesonkiajattelu näkyy entistä enemmän ja tuotteita kehitetään yhdessä asiakkaiden kanssa.”

 

Tapsan voi bongata kesällä junan keittiöstä. Lisäksi Tapsaa voi seurata Instagramissa ja Twitterissä @cheftapsa.

Avecra juhlii 40-vuotista taivaltaan!

Renitalla on vakioasiakkaita, joista on tullut vuosien saatossa tärkeitä ystäviä. Renitan mukaan yksi asia työssä nousee erityisen tärkeäksi: ”Asiakas täytyy ottaa haltuun!”

Juniin ravintolapalveluja tuottava Avecra täyttää pian 40 vuotta. Juhlavuoden kunniaksi haastattelimme timanttisen kokenutta junaemäntä Renita Ruhasta. Renitan mukaan yksi asia työssä nousee erityisen tärkeäksi: ”Asiakas täytyy ottaa haltuun!”

 

Hei Renita. Kauanko olet ollut töissä VR:llä?

”Kohta 36 vuotta. Aloitin työt marraskuussa vuonna 1981 – se oli 13. päivä perjantai. Siitä tuli minulle onnenpäivä, niin hyvin se on jäänyt mieleen. Olen ollut samoissa tehtävissä, junaemäntänä, alusta alkaen. Toki työ on muuttunut vuosien saatossa paljon. Junaemäntä ei ollut unelma-ammattini, mutta kun aloitin, työ vei täysin mennessään. Elämänkaareni perustuu juniin, ja se on antanut minulle aivan valtavasti.”

Miten työsi on muuttunut vuosien varrella?

”Aloittaessani vuonna 1981 junaemännän työ oli hyvin rauhallista. Silloin oli aikaa tehdä ruokaa ja ihmisillä aikaa odottaa sitä. Vuoroja ja kalustoa oli vähemmän, ja junamyynti toteutettiin kärrymyyntinä. Nykyään poikkeustilanteet ovat lisääntyneet ja meillä on erikseen ruoka- ja kärrymyyntijunat. Keskustelu asiakasta kohtaan ei ole kuitenkaan muuttunut. Tämä on palveluala, ja asiakkaalle puhuminen ja empaattisuus tulee sydämestä. Se sama hyvä siirtyy kotiinkin.”

Mikä on mieleenpainuvin muisto uraltasi?

”Olen nähnyt ja kuullut paljon työssäni ja kyydissä on ollut presidenttejä ja julkisuuden henkilöitä. Pari vuotta sitten Ruotsin kuningaspari oli asiakkaana erikoisvaunussa matkalla Helsingistä Lappeenrantaan. Kysyin ruotsiksi kuningatar Silvialta, haluaisiko hän vielä jotain syötävää. Silvia pyysi hedelmiä. Mietin siinä sitten, että onko meillä hedelmiä. Muistin, että minulla on eväänä laukussani mandariineja ja banaaneja. Niitä sitten kuorimaan ja maistelemaan, että ovat hyvänmakuisia. Vein hedelmät kuningattarelle ja hän nosti kädet ilmaan: ”Titta Kalle, FRUKT!”. Kyllä siinä myöhemmin nauratti, että kuningatar Silvia söi minun eväät.”

Millainen tunnelma ravintolavaunussa mielestäsi on ja miten se on vuosien saatossa muuttunut?

”Yksi mikä pysyy, on suomalainen ravintolavaunukulttuuri. Junassa halutaan tulla ravintolavaunuun ja tutustua uusiin ihmisiin. Vaikka suomalaiset mielletään hiljaisena kansana, ravintolavaunussa ihmiset avautuvat ja aloittavat keskusteluja kahvikupin äärellä. Se on se palvelu ja tuotteet, millä saadaan ihmiset ravintolavaunuun – hymyilen aina, vaikka olisi kuinka huono päivä. Tässä työssä vaan asiakas on tärkein ja rakkain.”

Oletko nähnyt jännittäviä kohtaamisia ravintolavaunussa?

”Mieleen on jäänyt erityisesti eräs matka. Nuori mies istui extraluokan vaunussa yksin. Pöydälle oli aseteltu pöytäliina ja ruusu, ja ymmärsin aika pian mistä oli kyse. Mies kertoi, että tuleva morsian on tulossa kyytiin Pasilasta. Tuli se siinä loppumatkan aikana ilmi, että morsian oli vastannut myöntävästi kosintaan.”

 

Kuka: Renita Ruhanen

Työ: Junatarjoilijana VR:llä.

Vapaa-ajalla: Nautin Suomen luonnosta ja saaristosta perheen ja koirien kanssa.

Tykkään: Kolarin yöjunasta. Ihmiset ovat iloisia pohjoiseen mennessä ja väsyneitä tullessaan takaisin.

 

VR kehittää palvelujaan yhdessä vammaisjärjestöjen kanssa – tavoitteena esteetön matkustaminen kaikille

”Tärkeintä ja taloudellisesti tehokkainta kaikille, esteettömyyden varmistamiseksi, on ottaa esteettömyysasiat mahdollisimman aikaisin kaikissa prosesseissa huomioon.”

Näin tuumasi Juha Sylberg Näkövammaisten Liitto ry:stä toukokuisen keskiviikkona aamuna, kun VR ja 21 eri vammaisjärjestöä ja toimijaa kokoontuivat jälleen yhdessä keskustelemaan ja kehittämään VR:n palvelujen esteettömyyttä.

Tällä kertaa tapetilla olivat etenkin kesäkuussa uudistuva lähiliikenteen asiakaspalvelumalli, joka otetaan käyttöön juhannusviikolla. Tuolloin lipunmyynti kaikissa lähijunissa loppuu ja lippu tuleekin olla ostettuna aina ennen junaan nousemista. Vaikka lipun voi ostaa lukuisista eri kanavista, netistä, VR Lähijunat -mobiilisovelluksesta, asemilta ja R-kioskeista, on etenkin näkövammaisia mietityttänyt, kuinka lippu on heille helpointa jatkossa ostaa.

Itsepalvelukanavien lisäksi panostamme edelleenkin myös muihin myyntikanaviin. Lippuja myymme edelleen asemillamme, lippuautomaateilla ja R-kioskien kautta. Lipunostaminen on kuitenkin enenevissä määrin siirtynyt digitaalisiin kanaviin. Uusiessamme digitaalisia myyntikanavia kuluvan vuoden aikana vr.fi ja VR Mobiilipalvelut pyrkivät konsultoimaan erityisryhmistä koostuvaa testiryhmää, jotta voidaan huomioida eri toiminnot esteettömyyden näkökulmasta.

Keskusteluissa nousi esiin myös liikuntarajoitteisen matkustajan avustaminen juniin, kun junissa kiertävä konduktööripari ei välttämättä osu juuri omalle kohdalle. Noin 75% lähijunissa on edelleen konduktööripari ja uudessa mallissa konduktöörimme palvelevat aiempaa enemmän myös laiturialueilla. HSL-aluetta operoidaan jatkossa pelkillä Flirt-junilla ja ne ovat käytännössä esteettömiä. Jatkossa lähiliikenteessä ei tarvitse erikseen saattajalippua, jos vammaisella on henkilökohtainen saattaja. Vammaismatkustaja voi nykykäytännön mukaisesti tilata etukäteen myös avustuspalvelun, jos liikkuminen itsenäisesti on haastavaa. Mikäli veturinkuljettaja havaitsee vammaismatkustajan olevan ongelmissa junaan nousemisessa, kuljettaja voi auttaa vammaismatkustajaa. Hätätilanteissa kuljettajaan saa yhteyden sos-puhelimella.

Kehitämme palvelujamme jatkuvasti, jotta esteettömyys toteutuisi mahdollisimman laajasti. Aloitimme esimerkiksi avustamispalvelun asemilla jo vuonna 2009 ja tämän vuoden alusta olemme onnistuneet typistämään avustamispalvelun aikaa asemilla 30 minuutista 20 minuuttiin, mitä meiltä on paljon toivottu. Muutimme vuoden alusta myös vammaispalvelunumeromme maksuttomaksi.

Yleisesti ottaen matkustamiseen tukea tarvitsevat asiakkaamme ovat suhteellisen tyytyväisiä palveluihimme, viime vuonna erityisryhmille tehdyn kyselyn mukaan VR sai arvosanan 8, asteikolla 1-10.  Tämä ei toki tarkoita, etteikö töitä vielä riittäisi ja sillä yhteisellä asialla olimme tänäänkin Kuntatalolla.

Kutsumme vammaisjärjestöt säännöllisiin tapaamiseen kerran pari vuodessa, joissa käymme läpi olemassa olevien palvelujen toimivuutta ja mahdollistamme osallistumisen tulevien uudistusten ja palvelujen suunnitteluun esteettömyyden näkökulmasta. Olemme halunneet pitää tilaisuudet luottamuksellisina, jotta vapaa keskusteluyhteys VR:n ja järjestöjen välillä olisi mahdollisimman hedelmällinen ja mutkaton.

Olemme myös yhdessä sopineet, että teemme vuosittain asiakastyytyväisyyskyselyn, jotta tiedämme, kuinka voimme tehdä junamatkasta entistä sujuvamman ja miellyttävämmän. Seuraava keskustelutilaisuus järjestöjen kanssa pidetään syksyllä 2017.

Vain avoimella vuoropuhelulla voimme päästä vahvaan yhteistoiminnalliseen suunnitteluun. Esimerkiksi kalustomme uudistaminen ja uuden kaluston hankinta sekä toiminnallisuuksien suunnittelu auttaa niin meitä kuin matkustajiammekin.

 EDIT: 2.6.2017 klo 22.28. Korjattu kohtaa junan hätäpuhelimen käyttämisestä poikkeustilanteessa.

Interrail – ei vaan kesäksi, vaan koko elämäksi!

Interrail-korttia myytiin viime vuonna yhteensä noin 4500 kappaletta Suomessa ja koko Euroopassa kortti on säilynyt vahvana vaihtoehtona matkustamisessa. Viime vuosina kortti on nostanut suosiotaan myös seniorimatkustajien keskuudessa. Vuosina 2011-2016 Interrail-kortteja on ostettu 4500-7000 kappaletta vuosittain.

Viime vuonna Suomessa myydyistä Interrail-korteista noin 65% myytiin 12-27-vuotiaille, mutta uutena asiakasryhmänä ovat myös seniorit, joiden osuus korttien myynnistä on kasvussa, viime vuonna seniori-ikäluokka osti jo 6% kaikista korteista Suomessa, aikuisten osuus oli noin 26% kaikista ostetuista korteista.

Interrailin suurin suosio tähän mennessä ajoittuu 1970- ja 1980-luvuille. Silloin Interrail-korttia kokeilleet ihmiset ovat nyt saavuttaneen ns. kolmannen iän ja haluavat lähteä muistelemaan sitä samaa vapauden tunnetta, jota kokivat aikoinaan.

Interrail tuli ensimmäisenä myyntiin vuonna 1972, Kansainvälisen rautatieliiton (UIC) 50. Juhlavuoden kunniaksi ja oli tarjolla vain alle 21-vuotiaille matkustajille. Siitä lähtien Interrail-korttia on uudistettu ja uusien toimijoiden mukaan tullessa alue on laajentunut vuosi vuodelta.

Suosituin Interrail-kortti vuonna 2016 oli Global Pass –kortti, jota voi hyödyntää kaikissa 30 Euroopan maassa. Global Passin lisäksi myynnissä on One Country Pass –kortti. Suosituimmat kohdemaat vuonna 2016 olivat Sveitsi, Italia ja Iso-Britannia. Suomalaiset matkustavat Interrail-kortin kanssa useimmiten toukokuun ja heinäkuun välisenä aikana.

Interrail-kortin voi nyt ostaa jopa 11 kuukautta ennen matkan alkua, entisen kolmen kuukauden sijaan. Global Pass –kortin voimassaolopäivistä voi halutessaan käyttää päivän kotimaan menomatkaan ja päivän paluumatkaan. Samoin voimassaoloajat on tehty joustavammaksi, jotta matkustaja voi vieläkin paremmin saada joustoa matkansa aikana.

Interrail-brändi on laajalti tunnettu koko Euroopassa ja kyselytutkimusten mukaan ajatus reilaamisesta on hyvin positiivinen nuorten keskuudessa. Interrail koetaan vahvasti elämykselliseksi tuotteeksi, jossa Eurooppaa näkee paremmin kuin lentokoneen ikkunasta.

Interrail-korteilla matkustetaan pääosin ilman paikanvarausta, mutta Euroopassa on junayhtiöitä, jotka edellyttävät paikkavaurauksia joihinkin juniin. VR myy Interrail-kortteja, mutta muiden Euroopan rautateiden yksittäisiä matkoja voi ostaa kunkin operaattorin omilta internet-sivuilta tai eri palveluntarjoajilta.

Suosituimmassa kuukauden voimassaolevassa 7 päivän Global Pass -kortissa yhden matkapäivän hinnaksi muodostuu nuorelle matkaajalle 36 euroa. Eurooppa on mahdollista edelleen valloittaa vapauden tunteen ja joustavien matkasuunnitelmien kera suhteellisen edullisesti, kertoo VR:n edustaja Eurail Groupissa Satu Oker-Blom.

Lisätietoja Interrail-palveluista saat VR:n verkkosivuilta https://www.vr.fi/cs/vr/fi/eurooppa-junalla-interrail.

 

 

1 2 3 4 5