Seinät makuja myöten!


Uuden ravintolavaunun pilotti on tätä kirjoittaessa ollut jo muutaman viikon raiteilla. Olemme aktiivisesti keränneet palautetta niin ravintolavaunun valikoimista, kuin myös siitä, miltä ravintolavaunu näyttää ja millaisia ajatuksia asiakkaillamme on uudesta ilmeestä. Kun lähdimme suunnittelemaan uudistusta, halusimme suunnitella nimenomaan ravintolan, emmekä vaunua. Halusimme tuoda hauskan ja kotoisan tunnelman kivijalkaravintoloista raiteille.

RavintoLaVaunun lähtökohtana oli se hyvä tunnelma ja meininki, joka ravintolavaunuissamme aina on. Ravintolavaunun tehtävänä on alusta asti ollut tehdä matkustamisesta aina vain mukavampaa ja siksi monelle siihen yhdistyykin hyviä muistoja hauskoista kohtaamisista. Siksi lähdimme iloiselle ja leikkimieliselle linjalle jo nimen kanssa, jossa suomi ja ranska kohtaavat.

Uusi ravintolavaunu erottuu entistä paremmin junan muista vaunuista, isojen, näkyvien teippausten ansiosta. Hahmot on suunnitellut suomalainen kuvittaja Sanna Mander. Isot hahmot kyljessä ja vaunun sisällä tuovat omalla hauskuudellaan esiin ravintolavaunun tarkoituksen: pienen breikin matkanteosta. Värimaailma, joka koostuu konjakinruskeasta, puusta ja VR:n vihreästä, heijastelee kansallismaisemaamme, joka kuvittaa matkaamme: puut ja pellot, metsät ja vehreät aukeat.

Samaa kansallista aarrettamme halusimme tuoda myös ruokapakkauksiin. Uusissa pakkauksissa on käytetty kierrätysmateriaaleja, jotka voidaan jälleen uudelleen taas kierrättää. Sitoutumisemme ympäristöystävällisyyteen on otettu entistä enemmän huomioon tässä uudistuksessa, jo siitäkin lähtien, että olemme pyrkineet tekemään remontin mahdollisimman tehokkaasti materiaaleja käyttäen.

Uudet pakkaukset on suunniteltu myös niin, että ne ovat entistä helpommin kuljetettavissa omalle paikalle. Ravintolavaunut ovat ruuhka-aikoina niin suositut, että joskus tilaa ei löydy, joten nyt voi kätevästi viedä aterian myös omalle paikalleen.

Duetto-vaunuissa yksi isoimmista muutoksista on myös entisen kioskin tilalle rakennettava sohvanurkkaus, joka tuo lisää istumapaikkoja ravintolavaunuun. Viihtyisä istuinryhmä tarjoaa 6-8 henkilölle mahdollisuuden nauttia tunnelmasta, pienemmässä, intiimimmässä tilassa. Muutos tehdään pilottijakson päätyttyä kesäkuussa, ja vaunu palaa uudella ilmeellä juhannusliikenteeseen.

RavintoLaVaunu on monta erilaista ravintolaa, kaikki yhdessä paikassa. Ravintolavaunu on bistro, pub, kahvila ja baari, ajankohdasta riippuen tai riippumatta. Ravintolavaunun suunnittelussa ollaan pyritty luomaan erilaisia alueita, jotka vastaisivat erilaisten asiakkaiden tarpeisiin. Voit istua rauhassa yksin, kaksin tai isomman seurueen kanssa. Samalla tavalla kuin pyrimme makumaailmassa ottamaan huomioon erilaiset asiakkaamme, pyrimme myös ravintolavaunulla luomaan mahdollisuuden huolettomaan matkustamiseen, ja pieneen breikkiin kaiken keskellä, kaunista maisemaa katsellen.