Interrail – ei vaan kesäksi, vaan koko elämäksi!

Interrail-korttia myytiin viime vuonna yhteensä noin 4500 kappaletta Suomessa ja koko Euroopassa kortti on säilynyt vahvana vaihtoehtona matkustamisessa. Viime vuosina kortti on nostanut suosiotaan myös seniorimatkustajien keskuudessa. Vuosina 2011-2016 Interrail-kortteja on ostettu 4500-7000 kappaletta vuosittain.

Viime vuonna Suomessa myydyistä Interrail-korteista noin 65% myytiin 12-27-vuotiaille, mutta uutena asiakasryhmänä ovat myös seniorit, joiden osuus korttien myynnistä on kasvussa, viime vuonna seniori-ikäluokka osti jo 6% kaikista korteista Suomessa, aikuisten osuus oli noin 26% kaikista ostetuista korteista.

Interrailin suurin suosio tähän mennessä ajoittuu 1970- ja 1980-luvuille. Silloin Interrail-korttia kokeilleet ihmiset ovat nyt saavuttaneen ns. kolmannen iän ja haluavat lähteä muistelemaan sitä samaa vapauden tunnetta, jota kokivat aikoinaan.

Interrail tuli ensimmäisenä myyntiin vuonna 1972, Kansainvälisen rautatieliiton (UIC) 50. Juhlavuoden kunniaksi ja oli tarjolla vain alle 21-vuotiaille matkustajille. Siitä lähtien Interrail-korttia on uudistettu ja uusien toimijoiden mukaan tullessa alue on laajentunut vuosi vuodelta.

Suosituin Interrail-kortti vuonna 2016 oli Global Pass –kortti, jota voi hyödyntää kaikissa 30 Euroopan maassa. Global Passin lisäksi myynnissä on One Country Pass –kortti. Suosituimmat kohdemaat vuonna 2016 olivat Sveitsi, Italia ja Iso-Britannia. Suomalaiset matkustavat Interrail-kortin kanssa useimmiten toukokuun ja heinäkuun välisenä aikana.

Interrail-kortin voi nyt ostaa jopa 11 kuukautta ennen matkan alkua, entisen kolmen kuukauden sijaan. Global Pass –kortin voimassaolopäivistä voi halutessaan käyttää päivän kotimaan menomatkaan ja päivän paluumatkaan. Samoin voimassaoloajat on tehty joustavammaksi, jotta matkustaja voi vieläkin paremmin saada joustoa matkansa aikana.

Interrail-brändi on laajalti tunnettu koko Euroopassa ja kyselytutkimusten mukaan ajatus reilaamisesta on hyvin positiivinen nuorten keskuudessa. Interrail koetaan vahvasti elämykselliseksi tuotteeksi, jossa Eurooppaa näkee paremmin kuin lentokoneen ikkunasta.

Interrail-korteilla matkustetaan pääosin ilman paikanvarausta, mutta Euroopassa on junayhtiöitä, jotka edellyttävät paikkavaurauksia joihinkin juniin. VR myy Interrail-kortteja, mutta muiden Euroopan rautateiden yksittäisiä matkoja voi ostaa kunkin operaattorin omilta internet-sivuilta tai eri palveluntarjoajilta.

Suosituimmassa kuukauden voimassaolevassa 7 päivän Global Pass -kortissa yhden matkapäivän hinnaksi muodostuu nuorelle matkaajalle 36 euroa. Eurooppa on mahdollista edelleen valloittaa vapauden tunteen ja joustavien matkasuunnitelmien kera suhteellisen edullisesti, kertoo VR:n edustaja Eurail Groupissa Satu Oker-Blom.

Lisätietoja Interrail-palveluista saat VR:n verkkosivuilta https://www.vr.fi/cs/vr/fi/eurooppa-junalla-interrail.

 

 

Avainsanat: Juna, Junaliput, Matkustaminen, VR