Ison Pajan muodonmuutos monitoimitilaksi

Iso Paja_blogi.jpg

Oikeastaan on lohduttava ajatus antaa matkailijoiden käyttöön VR:n nykyinen päärakennus Helsingin ytimessä. Päärautatieaseman yhteyteen rakennettava hotelli tulee olemaan luonteva kohtaamispaikka junamatkailijoiden reittien varrella.

Tunnen ylpeyttä, että olen saanut työskennellä jonkin aikaa VR:n nykyisessä pääkonttorissa. Rakennuksessa, jolla on historia ja jonka kaikki tuntevat. Odotan kuitenkin innolla pääsyä Pasilaan Isoon Pajaan, jonne VR:n pääkonttoritoiminnot ovat siirtymässä toukokuun aikana. Isoon Pajaan valmistuu vr:läisille aivan uudenlaiset työtavat mahdollistava tilakokonaisuus. Yleisradio oli hyvin toisenlainen viestintäyritys Ison Pajan valmistuessa 1993 ja VR tulee varmasti olemaan liikenteen ja matkailun muutoksille valmiimpi, kun kotiudumme Isoon Pajaan.

Miksi muutto ja miksi muutos?

Arjen rullatessa tavalliseen tapaan ympärillämme, jää meiltä monet muutokset huomaamatta. Nykytila työpaikoilla on läpeensä tuttu ja siksi turvallinen. Tilanne hyväksytään sellaisenaan, puutteistaan huolimatta, sillä turvallisuus koetaan muutosta tärkeämmäksi. VR:llä on onneksi muutostarve tiedostettu ja askelia avoimempaan ja tehokkaampaan tekemiseen on otettu yrityksen kaikissa toiminnoissa. Kivuttomasti muutos ei ole tapahtunut. Käsipareja on vähemmän töitä tekemässä ja oman työn sisältö on pitänyt miettiä uusiksi. Nykyinen pääkonttori ei ole kuitenkaan mahdollistanut luontevaa vuorovaikutusta asiantuntijaorganisaatiossa, jollainen VR kuitenkin tulee yhä enemmän olemaan.

Älä rakastu seiniin

Rakennusliike Fira remontoi Yleisradion eläkesäätiön omistaman Ison Pajan. Me Isoon Pajaan muuttavat olemme saaneet olla alusta lähtien mukana suunnittelemassa tulevaa työpaikkaamme. Työtapojen muutoksesta on puhuttu paljon. VR:n slogan on Yhteisellä Matkalla, joten kyky kommunikoida oman porukan ja asiakkaiden kanssa vain korostuu.

Tavoitteena on mutkattomuutta työpäivään ja tekemiseen. Uudesta pääkonttorista tulee hieno − juuri meille tehty. Silti pitää muistaa, että ei kannata rakastua seiniin, vaan tekemiseen. Lähivuodet näyttävät, teemmekö asioita entistä fiksummin ja miten olemme osanneet hyödyntää uusia tiloja.

Pasilan uusi keskusta?

Odotukset ovat korkealla Pasilan laajenemisesta toiseksi keskustaksi ja liikenteen kohtauspaikaksi. Olen toiveikkaana ainakin sen suhteen, että Ison Pajan ympärille muodostuu liikenteen ja liikkumisen osaajien keskittymä, jossa pystymme toteuttamaan matkustajien odotuksia yhä nopeammin ja tarkemmin.

Pisteestä pilveksi

Pistepilvi_480.jpg

Eteeni tarjoutui mahdollisuus lähteä työmatkalle tutustumaan pistepilven syntyyn. Pääsisin opettelemaan Trimble MX8-mobiililaserkeilamen operointia. Näkisin myös käytännössä, kuinka pistepilveä luodaan ja millaista kalustoa siihen tarvitaan.

Pistepilvi on siis kolmiulotteinen tietokonemalli, jossa on piste jokaisen lasersäteen kimpoamispisteessä. Näiden pisteiden avulla saadaan hahmotettua kohteen kolmiulotteinen pinta. Pisteitä yhdessä pistepilvessä voi olla satoja miljoonia, jopa miljardeja. Trimble MX8 on pakettiauton katolle asennettu mobiililaserkeilain, jonka kaksi 360°-laserkeilainta sekä useamman kameran digitaalinen panoraamakamerajärjestelmä takaa tarkan mittaustuloksen.

Aineiston kerääminen digitaaliseen muotoon mahdollistaa sen, että työntekijöiden ei enää tarvitse fyysisesti lähteä maastoon mittaamaan kohteita, koska ne ovat digitalisoitu pistepilveksi ja laskennat voidaan suorittaa pistepilviaineistosta. Esimerkiksi autoilijan näkemää maantieltä pystytään tämän kautta katselemaan ja mahdolliset näköesteet havainnollistettua. Kätevää, eikö vain?

Maailma laserkeilaimen läpi

Lastauslaiturilla pakettiauto laserkeilaimineen ajettiin veturiin kiinnitetylle lavetille. Oli erittäin tarkkaa, että auto on juuri oikeassa asennossa ja laserkeilaimet pääsevät toimimaan esteettömästi. Kun auto oli turvallisesti lavetilla, pääsimme siirtymään auton sisätiloihin.

Edessä oli muutama tunti 35 km/h vauhtia etenevän veturi-lavetti-pakettiautoyhdistelmän taivalta. Myönnän, että pakokauhu meinasi iskeä, mutta kun
kauniit maisemat alkoivat vilahdella silmissäni, alkoi mielenikin rauhoittua. Aamu-usva helmeili nousevan auringon noustessa, koin zen-hetken.

Pakettiauton takapenkin yhteyteen oli kiinnitetty pöytätaso ja sen päällä oli kaksi näyttöä, näppäimistö ja hiiri. Koko järjestelmän aivot sijaitsivat auton perätilassa. Tietokoneen näytöiltä valvoimme laserkeilainten sekä kameroiden toimintaa ja tarkkailimme raiteistokaavioista mittaussuunnitelmaa sekä teimme muistiinpanoja mittauksen edetessä. Kuljettajat huolehtivat ratakapasiteetista, jotta pääsemme liikkumaan rataverkolla häiritsemättä muuta liikennettä. Heillä oli yhteys liikenteenohjaukseen ja tarvittaessa me kommunikoimme kuljettajien kanssa radiopuhelimitse.

Matkalle lähtiessä en osannut ollenkaan arvuutella, mitä laserkeilainten operointi on. Matka oli erittäin opettavainen monella tapaa: Näin mitä rataverkolla päivittäin tapahtuu, opin uusia radanmerkkejä ja tutustuin laserkeilauskalustoon.

Tästä hienosta kokemuksesta ainutlaatuisen kokemuksen lisäksi jäi käteen kaksi ulkoista kovalevyä, jotka sisälsivät kaiken mittausdatan. Eikä työ tähän vielä loppuisi, nyt vasta alkaisi datan varsinainen käsittely! Ja näin taas seuraava seikkailu odotti minua kulman takana…

Kuinka pärjäät konenäköä vastaan?

Tom Cruisen roolihahmon peitetarina liikenneinsinöörinä oli yhden elokuvahistorian maineikkaimman salaisen agentin oiva peitetarina. Ethan Hunt maastoutui tavallisen lähiön tylsäksi liikenneinsinööriksi Mission Impossible -elokuvissa.

Liikenteeseen syntyy jatkuvasti uusia palveluita, jotka tarjoavat matkustajille vaivattomuutta ja uusia malleja. Liikenteen murros palveluissa, kuten automatisaatiossa, robotiikassa ja tekoälyssä on maailmalla kiinnostava ala, joka vetää puoleensa ihmisiä eri tavalla kuin ennen.

Onko liikenne- tai infra-alan insinöörin työ siis muuttunut kiinnostavaksi ja huomiota herättäväksi niin, ettei se sopisi enää tylsäksi peitetarinaksi?

Ihminen vai kone?

Teimme kaksi vuotta sitten päätöksen kartoittaa radan nopeusmerkit konenäöllä. Tuolloin punnitsimme perinteistä menetelmää eli ihmistä konetta vastaan.

Nopeasti selvisi, että ihminen, ruutupaperi ja kynä tai nauhuri hävisivät koneelle monessa kategoriassa. Ihmiset keskittyvät meillä nyt tulkitsemaan tuloksia ja kehittämään konenäön tarkkuutta.

Yksinkertaisen toimivaa

Olemme tuoneet "Tilannekuvapalvelun" työntekijöidemme käyttöön. Tilannekuvapalvelu on helppokäyttöinen karttakäyttöliittymä kuva- ja videoaineiston tuottamiseen, katseluun ja havaintojen tekemiseen. Katsomalla näitä satoja tunteja videoita saa hyvän käsityksen useimpiin rautatieympäristön työn suunnittelun kysymyksiin.

Tilannekuvapalvelun käyttö on yksinkertaisen toimivaa ja hyödyllistä – näin olemme saaneet monet työntekijämme houkuteltua käyttäjiksi. Puhelimella otetut kuvat ja videot latautuvat automaattisesti pilvipalveluun, jossa ne ovat kaikkien katsottavissa oikeassa ratasijainnissa kartalla.

Erä I: tulkitse tulokset

Konenäkö ei vielä ymmärrä, miten muutoksen yhteydessä merkit pitäisi suunnitella ja asentaa maastoon. Sekä merkkisuunnittelijat että kunnossapitäjät saavat konenäön avulla yleiskuvan radan merkkien tilanteesta. Siitä rautatieammattilaisen voi suunnitella, mitkä merkit maastoon kuuluvat ja mitkä eivät.

Veturinkuljettajan silmät eivät vielä maastossa kohtaa koneen suunnittelemia merkkejä. Tässä kohtaa rautatieammattilainen voittaa 1-0.

Erä II: paranna tunnistuksia

Ihminen osaa tunnistaa kuvasta paljon monipuolisempia asioita kuin harjaantumaton konenäkö. Konetta voi kuitenkin opettaa jo muutamilla havainnoilla. Meillä TET-harjoittelija testasi itseään konenäköä vastaan: hän pystyi samalla tutustumaan rataympäristöön ja kouluttamaan konenäköämme.

Kone opettaa uudelle työntekijälle radasta ja ihminen opettaa koneelle tarkkuutta ja uusia tunnistuksia. Molemmat ansaitsevat pisteet - tilanne 2-1.

Erä III: sinä vs. konenäkö

Voittaako konenäkö vai onko ihmisillä vielä toivoa? Olemme esittäneet tätä videota työntekijöillemme ja tarkkaavaisille opiskelijoille messuilla. Toistaiseksi kone on voittanut joka kerta.

Nyt on sinun mahdollisuutesi. Kuinka monta radan merkkiä bongaat videolta? Koosteen videot on kuvattu vuonna 2015 vetureistamme kännykällä ympäri Suomea.

 

 TET-harjoittelija Inka Stenius kisaa konenäköä vastaan.

p.s. Jos meni hyvin niin kannattaa tutustua rekrytointikampanjaamme 100 000 ihmistä liikuttavasta Raidejokerista.

p.p.s. Veturinkuljettajan näkymästä luettavissa olleita radan merkkejä oli 53 kpl (video 1, 3 kpl; video 2, 5 kpl; video 3, 5 kpl; video 4, 7 kpl; video 5, 7 kpl; video 6, 1 kpl; video 7, 25 kpl; laskematta sähköratapylväiden pieniä kilpiä)

Avecra juhlii 40-vuotista taivaltaan!

Renitalla on vakioasiakkaita, joista on tullut vuosien saatossa tärkeitä ystäviä. Renitan mukaan yksi asia työssä nousee erityisen tärkeäksi: ”Asiakas täytyy ottaa haltuun!”

Juniin ravintolapalveluja tuottava Avecra täyttää pian 40 vuotta. Juhlavuoden kunniaksi haastattelimme timanttisen kokenutta junaemäntä Renita Ruhasta. Renitan mukaan yksi asia työssä nousee erityisen tärkeäksi: ”Asiakas täytyy ottaa haltuun!”

 

Hei Renita. Kauanko olet ollut töissä VR:llä?

”Kohta 36 vuotta. Aloitin työt marraskuussa vuonna 1981 – se oli 13. päivä perjantai. Siitä tuli minulle onnenpäivä, niin hyvin se on jäänyt mieleen. Olen ollut samoissa tehtävissä, junaemäntänä, alusta alkaen. Toki työ on muuttunut vuosien saatossa paljon. Junaemäntä ei ollut unelma-ammattini, mutta kun aloitin, työ vei täysin mennessään. Elämänkaareni perustuu juniin, ja se on antanut minulle aivan valtavasti.”

Miten työsi on muuttunut vuosien varrella?

”Aloittaessani vuonna 1981 junaemännän työ oli hyvin rauhallista. Silloin oli aikaa tehdä ruokaa ja ihmisillä aikaa odottaa sitä. Vuoroja ja kalustoa oli vähemmän, ja junamyynti toteutettiin kärrymyyntinä. Nykyään poikkeustilanteet ovat lisääntyneet ja meillä on erikseen ruoka- ja kärrymyyntijunat. Keskustelu asiakasta kohtaan ei ole kuitenkaan muuttunut. Tämä on palveluala, ja asiakkaalle puhuminen ja empaattisuus tulee sydämestä. Se sama hyvä siirtyy kotiinkin.”

Mikä on mieleenpainuvin muisto uraltasi?

”Olen nähnyt ja kuullut paljon työssäni ja kyydissä on ollut presidenttejä ja julkisuuden henkilöitä. Pari vuotta sitten Ruotsin kuningaspari oli asiakkaana erikoisvaunussa matkalla Helsingistä Lappeenrantaan. Kysyin ruotsiksi kuningatar Silvialta, haluaisiko hän vielä jotain syötävää. Silvia pyysi hedelmiä. Mietin siinä sitten, että onko meillä hedelmiä. Muistin, että minulla on eväänä laukussani mandariineja ja banaaneja. Niitä sitten kuorimaan ja maistelemaan, että ovat hyvänmakuisia. Vein hedelmät kuningattarelle ja hän nosti kädet ilmaan: ”Titta Kalle, FRUKT!”. Kyllä siinä myöhemmin nauratti, että kuningatar Silvia söi minun eväät.”

Millainen tunnelma ravintolavaunussa mielestäsi on ja miten se on vuosien saatossa muuttunut?

”Yksi mikä pysyy, on suomalainen ravintolavaunukulttuuri. Junassa halutaan tulla ravintolavaunuun ja tutustua uusiin ihmisiin. Vaikka suomalaiset mielletään hiljaisena kansana, ravintolavaunussa ihmiset avautuvat ja aloittavat keskusteluja kahvikupin äärellä. Se on se palvelu ja tuotteet, millä saadaan ihmiset ravintolavaunuun – hymyilen aina, vaikka olisi kuinka huono päivä. Tässä työssä vaan asiakas on tärkein ja rakkain.”

Oletko nähnyt jännittäviä kohtaamisia ravintolavaunussa?

”Mieleen on jäänyt erityisesti eräs matka. Nuori mies istui extraluokan vaunussa yksin. Pöydälle oli aseteltu pöytäliina ja ruusu, ja ymmärsin aika pian mistä oli kyse. Mies kertoi, että tuleva morsian on tulossa kyytiin Pasilasta. Tuli se siinä loppumatkan aikana ilmi, että morsian oli vastannut myöntävästi kosintaan.”

 

Kuka: Renita Ruhanen

Työ: Junatarjoilijana VR:llä.

Vapaa-ajalla: Nautin Suomen luonnosta ja saaristosta perheen ja koirien kanssa.

Tykkään: Kolarin yöjunasta. Ihmiset ovat iloisia pohjoiseen mennessä ja väsyneitä tullessaan takaisin.

 

Hyvän biisin innostus

Mikki_480x300.jpg

Innostus on kuin hyvä biisi. Jos soitat sen kavereille ja he innostuvat niin mikään ei lopeta toistamista uudestaan ja uudestaan. Toisaalta, jos ehdotat kerta toisensa jälkeen italialaista powermetallia, niin et saa kuin muutaman avoimimman kaverin kuulemaan pieniä nyansseja, joihin olet itse ihastunut.

Viikonloppuna soitin ystävilleni 80-luvun The streets of fire -elokuvan soundtrackin Nowhere fast -kappaletta, joka todella tempasi heidät mukaansa. On upeaa, kun löytää yhteisen sävelen.

Sävelen löytyminen vaatii kuitenkin työtä. Idean tai oivalluksen takana oleva ongelma ei katoa tyrmäämällä idea. Jos löytyy halu tehdä asialle jotain, niin löytyy sopiva ratkaisu. Jos taas halua ei ole, löytyy paljon selityksiä. On helpompaa selittää, miksi jokin ratkaisu ei ole hyvä kuin löytää ongelmaan toimiva ratkaisu.

Olen viime aikoina konsultoinut ratkaisujamme muun muassa leaniin, ilmakuvausten hyödyntämiseen ja uusien konenäköominaisuuksien kehittämiseen. Aihealueet ovat erilaisia, mutta niitä yhdistää yhteensovitus: Mikä on mahdollista? Miten ihmiset ovat valmiita vastaanottamaan aiheen? Mikä on hyöty liiketoiminnalle? Toimiva kehitysprojekti löytyy näiden kysymysten vastauksista.

Läsnä vai diginä?

Nykyajan digimaailmassa ihmiskontaktia on yhä vähemmän, mikä tekee siitä entistä merkityksellisempää. Ihan sama asia on toiminut paperipostissa: nykyään kaikki sähköpostimainokset menevät niin nopeasti ohi, että fyysinen posti usein on ainoa tapa oikeasti tavoittaa kohde. Tuntuu hölmöltä, mutta niin se vain on. Viimeisten vuosien ennen-oli-paremmin nostalgioinnista ja 80-luvun elokuvista olen opiksi poiminut, että on hyvä olla läsnä.

Törmäsin twitterissä pysäyttävään ylilyöntiin. Joku somekouluttaja väitti, että asiantuntijan tulisi vaikuttaa instagramissa tai he jäävät kehityksestä jälkeen tai paitsi. Onneksi tämä koskee vain pahinta kaupungistumisen kuplaa, jossa itsekin olen suurimman osan elämästäni viettänyt.

Vaikka me VR Trackillä olemmekin vahvasti somessa, muistamme myös olla läsnä työkavereidemme kanssa. Moni ongelma ratkeaa, kun käy fyysisesti ihan oikeasti tapaamassa työkavereita. Kaikille hyppy digimaailmaan ei ole ollut niin luonteva, siksi yksi Lean-kehittämisen peruskäsite on Gemba, joka tarkoittaa ”mene ja katso”.

Olimme käyneet erästä asiaa läpi useita kertoja etäpalavereissa. Todelliset haasteet aukesivat vasta kasvokkain viime käynnilläni paikan päällä. Niiden ratkaisemiseksi oli helppo sen jälkeen sovittaa yhteinen sävel. Ihmiset tekevät rautatieinfrastruktuuria ihmisten käyttöön.

Kuva: Flickr.com/drestwn